Volvo 900 -97 ovenkahvan korjaus.

Huomasinpa tässä päivänä eräänä oudon jutun. Kuskin ovi ei auennutkaan kun puristin kahvasta.
Ajattelin, että varmaan keskuslukitus ei toiminut oikein ja suljin ja avasin lukot kauko-ohjaimella
muttei auttanut. Vaikka kuinka monta kertaa sen tein, ei ovi suostunut aukeamaan. Niinpä sitten
avasin oikean etuoven (onneksi oli tilaa) ja kurotin kepilläni oven avausvipuun ja avasin oven.

Kahvan liipasin oli hyvin herkkä eikä siinä tuntunut minäkäänlaista vastusta. Näin päättelin jotain
joko irronneen tai katkenneen.

Muutaman päivän ähellettyäni oikealta puoleta avamaan tuli viimein poutapäivä ja päätin irrottaa kahvan
ja katsoa mitä oli tapahtunut. Ovitoppauksen irrotus on Volvossa 960 -97 aika helppoa. Pohjassa on kolme
klipsiä (takaovessa kaksi) joiden irrotus onnistuu pienellä lattaruuvarilla kampeamall ellei ole tuohon
irrotukseen sopivaa koukkua. Sitten ovesta kaksi TORX T-25 -ruuvia irti jonka jälkeen avauskahvan
ympärilta koristekehys pois . Sitten paneeli lähteekin helposti pois. Ikkunakytkimistä ja peilivuista johdot
irti, mikä on suurin homma ja kannattaa tehdä varovasti. Sitten ovipahvi onkin irti.


Ovenkahva on kiinni kahdella pultilla ja yhdellä ristikantaruuvilla. Pultteihin sopii 10 mm avain.
Oven sisällä olevan pultin irrotukseen suosittelen hylsyä tai vähintäänkin nivelavainta koska
muuten ei pääse kunnolla pulttia avaamaan. Pultin kierteet ovat vielä usein hapettuneet.


Ehjä kahva on yllä olevien kuvien mukainen. Kyseinen kahva on oikealta puolelta ja rikki oleva,
vasen on koneistoltaan käänteinen.


Kahvan valualumiinista ja muovista valmistettu vipu oli katkennut.



Varaosa olisi maksanut Autosalvassa 74 euroa,
mikä ei yllättävästi ole kovin kalliin tuntuinen, mutta
vaatii kahvan maalaamisen ellei vaihda koneistoa
vanhan vanhan kahvan sisälle. Motonetissa myydään
700/900 aiempiin vuosimalleihin kahvaa 29,90 eurolla
mutten tiedä, onko koneisto vaihtokelpoinen. Kysyin
asiaa sieltä ja laittoivat (ja nopeasti, kiitos!) kahvasta
kuvan (tuossa vasemmalla) joka muistuttaa paljon tätä
joten voisi sopiakin.

Kävin Motonetisa katsomassa ja kuvaamassa kahvan hieman tarkemmin. Valitettavasti kahvan rakenne ei ole
samanlainen kuin tässä 1997 vuosimallisessa eikä mekanismia saa vaihdettua päikseen. Onnistuu ehkä
rakentamalla sopiva kiinnike koneistoon. Mutta valkoinen osa, joka useimmiten katkeaa, näyttäisi täsmälleen
samanlaiselta, joten sen voisi todennäköisesti vaihtaa varaosana. Osan lukkosokka lähtee pihdeillä varoen
pyöräyttämällä vanhasta kahvasta helpohkosti (kun kyseinen katkennut osa on ensin irrotettu).



Päätinpä kuitenkin ihan ensin kokeilla liimaamista. Vaihdoin vasemmasta takaovesta kahvan eteen ja
kiinnitin pelkän kahvan tilalle jottei jäisi reikää peltiin. Onnistui kiertämällä koneistoa kiinni pitävän
ruuvin paikoilleen, työnsi ovipellin taakse ja sitten pultilla oven sisältä kiinni. Istuu kuin valettuna.


Koneisto lähtee kahvan sisältä irrottaman sitä kiinni pitävä TORX-ruuvi. Kuvassa (alla) ympyröity punaisella.

Suosittelen katkenneen osan irrottamista liimauksen ajaksi niin ei tarvitse varoa liiman valumista.


Liimasin kahvan hitaalla Araldiitilla koska hidas on huomattavasti kestävämpää kuin nopeasti kuivuva.

Pelkkä liimauskin olisi voinut kestää mutta halusin varmistaa korjausta koska se olisi helppo tehdä.
Valmistin kahdesta Abikoliittimestä tukikappaleet. Eivät ole kovin nättejä mutta eihän niitä kukaan näe. :-)


Juotin liittimiin tavallisesta 1,5 mm^2 (halkaisija 1,3 mm) kuparisähköjohdosta tuen. Juotettaessa lähellä
liimausta, kannattaa varoa ettei liimaus kuumene liikaa koska kuumuus haurastuttaa liimausta.
Kuparilangan olin pujottanut reiästä läpi ennen sen toisen liittimen juottamista ja liimasin liittimet ja
kuparilangan Araldiitilla kiinni.


Liima on helppo sekoittaa roudarinteippipätkän päällä puisella pumpulipuikolla jonka toinen pää on katkaistu.
Näitä olen ostanut Biltemasta läjittäin. Puutikun laatu vaihtelee ja tikut katkeilevat toisinaan mutta hintaansa
ja tikkujen käytettävyyden nähden kohtuu asiallisia. Puutikulla saa huomattavasti paremman tehokkuuden
osia ja muuta sellaista puhdistettaessa. Puutikuista voi vuolla tarvitessaan pikkulastoja, hammastikkuja jne.


Lopputulos on ihan kohtuullisen näköinen. Akselitapin reiän läpi kulkeva rautalanka toimii liimauspuristimena.


Kaikki vääriin paikkoihin mennyt liima kannattaa poistaa ennen liiman kovettumista.
Tässä olen tehnyt akselin kapean välin puhdistamiseen kuparilangasta taotun taltan.

Suosittelen katkenneen osan irrottamista liimauksen ajaksi niin ei tarvitse varoa liiman valumista.


Kahva kuivumaan niin, että Araldiitti valuu siihen suuntaan, missä siitä ei ole haittaa.

Laitoin vielä reiästä läpi hieman tukevampaa rautalankaa jotta se tukisi liimattuja paloja taipumasta erilleen ja samalla pitäisi
liiman mahdollisesti pettäessä Abikoliittimet paikoilaan. Eihän se nätti ole mutta kuten sanottu, eihän sitä kukaan näe. :-)


Tässä on ehtinyt vierähtää jokunen aika ja nyt hajosi vasemmasta takaovesta kuskin oveen vaihtamani kahva.
Sama osa oli murtunut mutta tällä kertaa pahemmin eikä osaa oikein kannattanut enää yrittää korjata. Osatkin
olivat sen verran pieniksi särkyneet etten kaikki oven sisältä edes löytänyt.

Pikainen haku www.varaosahaku.fi osoitti ettei kahvoja Suomessa juuri ole ellei ala soittelemaan purkamoja läpi.
Niinpä päätin kokeilla eBayta. Englanninkielisella haulla Volvo door handle antoi oikeastaan vain jenkkiläisiä
myyjiä joiden postikulut Suomeen ovat turhan suuret. Sen sijaan saksalaiselta eBayn sivulta löytyikin useita.
Hakusanalla Volvo Türgriff tuli aika paljon ja yllätys, yllätys (tai sitten ei) suurin osa oli oikeanpuoleisia kahvoja.


Superlyhyt saksan kielen kahvasanaston oppimäärä:

links = vasen, rechts = oikea, hinten = taka-, vorne = etu-, ausser = ulko-, HL = Hinten Links, VR = Vorne Rechts.

Saksalaiset tykkäävät ihan hirveästi jos osaa kirjoittaa jotain saksaksi. Ei tarvitse edes olla täydellisen oikein.
En kuitenkaan suosittele Googlen konekäännöstä koska se kääntää aivan hirveästi. Saksalaiset teitittelevät
oletusarvoisesti vaikka yhä useammin sinuttelevatkin. Koskaan ei pidä sinutella ensin!

Jos myyjä ei ole kertonut, mitä posti Suomeen maksaa niin kannattaa kysyä koska useimmiten lähettävät tänne
ja vieläpä kohtuullisilla postimaksuilla. Jos haluaa kysyä, myykö tänne ja paljonko postimaksut ovat, niin esim:

Hallo aus Finnland.

Fals ich diese xxxxxxxxx kauffe, könnten Sie bitte nach Finnland schicken? Fals ja wieviel sind die post gebühren?

Mit freundlichen grüssen.

Vastauksen voi sitten laittaa vaikka Googlen konekääntäjään jolloin siitä saanee jotain selvää. Bitte! Älkää pyytäkö
minua kääntämään mitään saksaksi. En osaa sitä niin sujuvasti.


Ostin kaksi, varmuuden vuoksi vasemmanpuoleista, 740/940 kahvaa hintaan 11,11 € / kpl plus postikulut 6,50 €.
Näin yhteishinnaksi tuli 28,72 € eli 14,36 € per kappale. Motonetissa 740/940 kahva maksaa 29,90 € ja siinä
oleva osa todennäköisesti käy tähän. Nyt siis sain kaksi alkuperäisosaa alle puolella hinnalla. Käytettyjä
kun ovat, ei tietenkään tiedä, miten kauan kestävät mutta näyttävät ihan hyviltä.

Ensimmäisenä havaitsin, että lukkomekanismi on kiinnitetty karvallkimallisessa Volvossa niittaamalla kun
se 960:ssä on ruuvilla kiinni. Näin ollen mekanismeja ei voinut vaihtaa suoraan päittäin.

Koska hajonnut osa on samannäköinen kummassakin, irrotin ostamistani kahvoista kyseisen osan. Puristettaessa
kahvaa, pystyy ruuvarilla kampeamaan jousisokkaa sen verran ulos, että homma on helpompaa. Kahvan osaa on
helppo käyttää rotina eli tukena ruuvarille.

Sen jälkeen työnsin jousisokan läpi naulan (edelleen kahvaa puristen jotta naulalle oli tilaa) ja taivutin naulan
pään jotta siitä saa hyvän otteen pihdeillä.

Tukien pihtejä kahvaan, kinkosin jousisokan ulos.

Puhdistin osan ja tarkastin, että ehjältä näytti.

Yläpuolella oleva kuvasta näkee kuinka rikki se hajonnut osa oikeastaan olikaan.

Puristin sokan paikoilleen pitkänokkaisilla pihdeillä. Kannattaa hieman varoa ettei riko sitä muovipinnoitettua osaa.
Jos tuntuu siltä, että sokka ei tunnu helposti mewnevän sisälle, voisi olla järkevää ottaa tukea jostain muualta kuin
muoviosan takaa. Tässä sokka meni varsin helposti paikoilleen.

Irrotin toisestakin kahvasta osan jo valmiiksi jos sattuu menemään muualta rikki. Kaiken todennäköisyyden mukaan
osa käy sellaisenaan myös oikealle puolelle.