Philipsin himmeä lamppu ei näytä tilaansa ihan kaikille.

Kirjoitan tämän kovin turhalta vaikuttavan artikkelin siitä syystä, että PHILIPS on siirtynyt aimo askeleen todella
heikkoon suuntaan. Philipsin laatu on pudonnut vuosikymmeniä erittäin nopeasti mutta jonkinlaista yritystä on
kuitenkin ollut pitää se edes suurinpiirtein käytettävänä tuotteena vaikka laatu onkin pudonnut. Mutta nyt tämä
lamppu on Philipsin kohdalla todellinen ala-arvoisuuden rimanalitus. En ole koskaan nähnyt yhtä huonosti tehtyä
lamppua vaikka olen kaikista halvimpiakin tutkinut. Mielestäni on väärin, että Philips käyttää "hyvää" mainettaan
(keskimääräisten kuluttajien keskuudessa) hyväkseen
ja kauppaa näin huonoja tuotteita luottavaisille ihmisille.
Mielestäni maapallolla ei ole varaa tällaiseen roinan tuottamiseen vaan pitäisi pyrkiä kestävämpään kehitykseen!

Kuten kertomuksesta huomaamme, on Philipsin tiukka takuuseen suhtautuminen siirttynyt myös lamppujen
puolelle. Aiemmin vaikeuksia on ollut esimerkiksi televisioiden kanssa. Mutta sitten itse tarinaan.

Pukuhuoneen lamppu oli taas pimeänä. Mielestäni ei ollut kovinkaan pitkä aika kun olin siihen lampun vaihtanut.
Niinpä jälleen vaihtohommiin. Kaivoin tukevat alumiinitikkaat ja avasin lampun ja irrotin polttimon valaisimesta.
Yritin tähyillä, onko lamppu rikki vai ei, mutta huonolla menestyksellä. Lamppu ei ollut mustunut kuten yleensä
kauan vaakasuorassa asennossa palanut lamppu yläpuolelta mustuu. Lamppu näytti ihan uudelta. En ollut jostain
syystä merkinnyt lamppuun vaihtoajankohtaa kuten usein on tapanani joten en tiedä kauanko lamppu katossa on
ollut. Pukuhuoneen lamppua käytetään meillä varsin harvoin joten lampun pitäisi ajallisesti kestää aika kauan. Kun
yritin tiirailla hehkulankaa niin sitäpä ei tässä lampussa näykään koska himmennysaine kattaa koko lampun lasin.
Yleensä lampussa on kannan viereen jätetty läpinäkyvä osa jotta sen kautta voi tarkistaa hehkulangan tilan. Mutta
Philips on jostain syystä jättänyt sen tässä pois. Varmaan jokin valmistusprosessissa estää sen jättämisen esim.
nopeuden tai muun syyn takia. Lamppu ei muutenkaan näytä laadukkaalta vaikka siinä lukeekin yksi maailman
tunnetuimmista brandeista eli PHILIPS.

Kanta ei muistuta lainkaan perinteistä länsimaista vaan siitä tulee jotenkin Kiina mieleen. Ei kovin vakuuttava.

PHILIPS CLASSICTONE lampussa lukee ja muistan kuinka ostaessani lamppua minulle jäi mieleeni, että kyseessä
olisi klassinen lamppumalli eikä suinkaan se, että lampun valon väri olisi klassinen jota ilmeisesti tarkoitetaan.

Lampun himmennys on huonosti tehty ja siinä on runsaasti pieniä reikiä ja muutenkin epätasainen.
Harmi vaan, että reiät ovat liian pieniä jotta niiden kautta näkisi hehkulangan kunnon. Kun lampun ottaa
varastosta ja on menossa sitä kiinnittämään, haluaa tsekata, että lamppu on varmasti kunnossa. Etenkin
jos valaisin sijaitsee hankalassa paikassa. Jos haluaa laittaa käytetyn lampun jonnekin niin hehkulangan
kuntoa ei näe. Vanha ja lopuillaan oleva hehkulanka näyttää nuukahtaneelta ja rosoiselta joten sellaisen
voisi jättää laittamatta ellei ole kova tarve käyttää juuri sitä lamppua.

Onkohan viimeinen tehtaan vanha tietäjä siirtynyt eläkkeelle eivätkä uudet lainkaan tiedä tuota asiaa?


Otin yhteyttä Philipsiin muttei kuulunut vastausta. Niinpä laitoin uudelleen kyselyä ja sitten tuli vastauskin.
Olin laittanut erehdyksessä kyselyyni väärän tehon (60 W) mutta kuva oli oikeasta lampusta.


12.10.2008

Päivää.

Haluaisin kommenttinne käytössäni olleesta ja käyttöiältään  kovin lyhyeksi
jääneestä 60 W mattalasisesta lampusta. Lampun mattalasitus ei myöskään
vastaa mielikuvaani Philipsin aiemmasta laadusta. Olisin myös kiinnostunut
tietämään miksei tarkastusmahdollisuutta enää nykyään lapuissanne ole?

  http://www.mattikaki.fi/kuluttaja/Philipslamppu.htm

    Date: Mon, 13 Oct 2008 13:16:05 GMT From: "Philips Lighting Support" Subject: Confirmation Confirmation Dear mr. / mrs. Käki, We have received your inquiry and will answer your question within 4 business days.

26.10.2008 Voisinko saada vastineenne tähän asiaan? Lähetin reklamaation jo 12.10.2008 ja olen saanut kuittauksen asian etenemisestä mutta kukaan ei kuitenkaan ole asiaan antanut mitään kommenttia. Ystävällisesti Matti Käki
    Date: Mon, 27 Oct 2008 08:07:53 GMT From: "Philips Lighting Support" Subject: Confirmation Confirmation Dear mr. / mrs. Käki, We have received your inquiry and will answer your question within 4 business days. You submitted following inquiry: Hei, tässä taas meille tullut juttu. Asiakas odottelee vastausta. -Timo
    From: "Philips Consumer Care" Subject: [personal] Philips feedback - lighting-support - FI - Date: Tue, 28 Oct 2008 18:00:14 +0200 Hyvä Matti Käki, Kiitos yhteydenotostanne Philipsin Valaistuksen tukipalveluun. Anteeksi, että vastauksemme viivästyi. Pahoittelemme lamppunne lyhyttä käyttöikää. Pyrimme korvaamaan vahingon, mutta tarvitsemme hieman lisätietoja tunnistaaksemme lampun. Kerrotte kyseessä olevan Philips mattapintainen 60w lamppu. Kuvien perusteella kyseessä on kuitenkin 40w lamppu. -Mikäli olette säilyttäneet lampun pakkauksen, mitkä ovat pakkauksessa lukevan viivakoodin kuusi viimeistä numeroa? -Mikä on lampun teho? -Mikä on kannan koko? -Mitä muuta pakkauksessa ja lampussa lukee? -Voisitteko myös ilmoittaa puhelinnumeronne? Pahoittelemme myös mattapinnoituksessa näkyviä virheitä. Lampun ei pitäisi näyttää tältä. Mitä tulee tarkistusmahdollisuuteen lampun lasissa, tuotevalikoimiimme kuuluu hehkulamppuja, joissa on mainitsemanne tarkitusmahdollisuus. Tässä kyseisessä lampussa sitä tosin valitettavasti ei näytä olevan. Ystävällisin terveisin, Philips Lighting Contact Center
28.10.2008 Kiitos vastauksesta. Kerroin virheellisesti lampun tehon. Se on tietenkin 40 W kuten kuvasta ilmenee. pakkausta minulla ei tietenkään enää ole jäljellä koska olen sen heittänyt menemään välittömästi lampun vaihdon jälkeen. Kanta on, kuten kuvasta selviää, E27 Kuvissa näkyy kaikki se tieto joka lamppuun on merkitty. Puhelinnumeroani en mielellään anna koska se on salainen ja olen valitettavasti saanut Philipsiltä jatkuvaa roskapostia pyynnöistä huolimatta. Ymmärtänette. Ystävällisesti Matti Käki
    From: "Philips Consumer Care" Subject: Re: Philips feedback - lighting-support - FI - Date: Tue, 4 Nov 2008 14:50:04 +0100 Hyvä Matti Käki, Kiitos vastauksestanne. Tuotevalikoimistamme ei Classictone -nimistä lamppua enää löytynyt, joten lähetän Teille linkin elektroniseen tuoteluetteloon. Onko kyseessä tämä lamppu?: http://www.prismaecat.lighting.philips.com/ecat/Light/ApplicationRouter.aspx?fh_ secondid=920053945512_2&fh_eds=%c3%9f&fh_location=%2f%2fprof%2ffi_FI%2f categories%3c%7bfepplg%7d%2fcountries%3e%7bfi_FI%7d%2f_advanced_search %3dadvancedseach%2fstatus%3e%7bact%7d%2fcategories%3c%7bc_0002fepplg_ 75_ep01%7d%2fcategories%3c%7bc_0102fepplg_1153_lp01linc%7d%2f_rated_lamp _wattage%3e%7bphl_362%7d%2f_cap_base%3e%7bphl_488%7d%2f_bulb%3e%7b phl_703%7d%2f_bulb_finish%3e%7bphl_664%7d&fh_refview=lister&tab=&family= &&left_nav=fi_fi& Voisitteko myös ilmoittaa lampun ostopäivämäärän (suurin piirtein)? Kiitos jo etukäteen vastauksestanne! Ystävällisin terveisin, Philips Lighting Contact Center
4.11.2008 Päivää. Eikö oheistamani nettisivu näy teillä? Siellä on kuvia lampusta. Katsoin ison kuvan ja näyttää täsmälleen samanlaiselta. Ostopäivää en voi millään muistaa. Oletan, että sivuni kuvien perusteella pystytte ajoittamaan lampun siihen printattujen tietojen avulla. Todennäköisesti samasta (kiinalaisesta?) tehtaasta kuin tuon oheistamanne linkin lamppukin. Haluatteko, että lähetän sen teille? Alla olevissa linkeissä hieman isompia kuvia lampusta. http://www.mattikaki.fi/kuluttaja/philipslamppu_iso1.jpg http://www.mattikaki.fi/kuluttaja/philipslamppu_iso2.jpg Matti Käki
    From: "Philips Consumer Care" Subject: Re: Philips feedback - lighting-support - FI - Date: Mon, 10 Nov 2008 16:10:10 +0100 Hyvä Matti Käki, Kiitos vastauksestanne. Tarvitsemme yhä ostospäivämäärän pystyäksemme korvaamaan viallisen lampun. Voisitteko ystävällisesti ilmoittaa ostospäivämäärän (kk ja vuosi)? Ystävällisin terveisin, Philips Lighting Contact Center
10.11.2008 (Tässä kohtaa räjähdin mikä on harvinaista sähköpostikirjeenvaihdossani. Toim.Huom.) Hyvänen aika sentään. Miten minä voin kertoa teille ostopäivämäärän kun lamppu on ostettu joskus varastooni ja sen pakkaus tietenkin on hävitetty samaan aikaan kuin olen lampun vaihtanutkin. Onko tämä jokin vastineenne sille, että olen julkisuudessa moittinut Philipsiä vai mistä tällainen aika erikoinen vaatimus? Miksi ihmeessä tarvitsette kyseisen tiedon, jos saan udella? Matti Käki
    From: "Philips Consumer Care" Subject:Re: Philips feedback - lighting-support - FI - Date: Tue, 11 Nov 2008 10:51:46 +0100 Hyvä Matti Käki, Kiitos vastauksestanne. Ostopäivän kysyminen on käytäntö jota noudatetaan jokaisen asiakkaan kohdalla. Pystyisittekö mitenkään arvioimaan suurin piirtein, milloin ostitte lampun? Emme valitettavasti voi lähettää korvaavaa lamppua, mikäli emme saa tätä tietoa. Ystävällisin terveisin, Philips Lighting Contact Center

Tässä nyt sitten etsitään kuittia tuhansien muiden kuittien seasta. Hohhoijaa. Ei ainakaan palkoille pääse
tällaisessa. Menee rankasti harrasteen puolelle, sano. Hyvin todennäköisesti Philipsin ei tarvitse tällä systeemillä
kovinkaan montaa lamppua korvata. Joskus menneinä vuosina (80-luvulla) kun autooni ostamani lamput eivät
kestäneet kuin hetken, soitin Philipsille ja ilman mitään kyselyitä sieltä tuli 10 kpl (kymmenen kpl) lamppuja tilalle
.


Vähän tulee mieleeni LIDL:in mustavalolamppu joka oli tehtaan jäljiltä kuin likasammiossa uitettu.

On Philipsillä hyviäkin lamppuja kuten liikennevalolamppu josta kuva alhaalla. Lamppu on rakennettu kaikkien
taiteen sääntöjen mukaan kestämään. Ja Airam oli muinoin erinomainen lamppu mutta nykyisin kaikki kyseisen
brandin tuotteet alkavat olla melkoista roinaa. Kuten lähes kaikki Philipskin. :-(



Jotta nuoremmat lukijat tietäisivät mistä on kyse, on alla muutama kuva Osramin lampusta jossa on kyseinen
tarkastusikkuna. Kuvassa näkyy hehkulanka. Kuva on huono mutta antaa varmaan kuvan siitä mistä on kyse.