LIDLissä on myytävänä kohtalaisen kattavaa antennijakosysteemiä jossa mukana tulee
kaksi rasiaa, joissa kummassakin liitin sekä televisiota että radiota varten.
Antennikaapelia tulee 2 x 20 m eli 40 metriä. Lisäksi mukana on jako kolmeen ja
neljä välikaapelia (noin 1,5 m), joten vaikuttaa hintaansa 16.99 e nähden kohtuulliselta.

Paketin päällä lukee komeasti SILVER CREST   KAAPELI-TV:N LAAJENNUSSARJA.
Analogi- ja digitaalikäyttöön
Olemassa olevan kaapeliliitännän laajentamiseksi kahdeksi lisäliitännäksi.

Kun avasin paketin, en ollut silmiäni uskoa. Välikaapeleita lukuunottamatta yksikään 
komponentti ei ollut kunnossa. Kaikissa oli vikoja. Tehtaan laaduntarkkailu ei ole
lainkaan toiminut (onko sellaista?) ja systeemi on kasattu väärillä työmenetelmillä
ja taitamatomin henkilöin.










Laatikon päällä on kuva jakopalikasta ja siinä kerrotaan, että sen taajuusvaste on
5 - 860 MHz eli nykyaikana aika vaatimaton. Ilmeisesti kyseessä on jokin vanha
satsi joka on jäänyt tehtaan nurkkiin. LIDLin myymälässä kerrottiin, että tämä ei
sovellu satelliittikäyttöön joten asia on kyllä sen puolin kunnossa. Mukana tulleessa
jakopalikassa ei taajuusvastetta ole mainittu. LIDL tosin maitsee internetsivullaan
taajussvasteen hieman virheellisesti. Siellä kerrotaan haaroittimen ulottuvan 1 GHz 
saakka. Todennäköisesti se toimiikin sinne saakka, ainakin jollain tavalla.













Huomasin, että jakopalikan levy oli lähes irti. Sen sai helposti irrottettua, joten
vilkaisin tietysti uteliaisuudesta sisälle. 





Juotostyö oli kaamean näköistä vaikka sisällä olikin selvästi pyritty toimivaan
jakoon muuntajineen kaikkineen. Kaksi juotosta oli kokonaan irti. Toinen  oli
maadoitus, jolla ei kovin suurta merkitystä ole koska printti on maissa varsin
monesta muusta paikasta. Sen sijaan yksi johto (todennäköisesti kondensaattorin)
oli kokonaan irti. Aivan kuin laitetta olisi yritetty korjata tai vastaavaa. Tämä
voi aiheuttaa ennalta arvaamattomia asioita systeemin toiminnalle. Koska asennusohje
neuvoo liittämään jakopalikan talojohtoon, voi tästä olla koko antennijärjestelmän
vikaanrtumiseen johtavia seikkoja. Asennusohjeesta myöhemmin lisää.








Toisen rasian kansi irvisti rumasti. Kantta ei saanut paikalle kunnolla 
vaan se jäi irvistämään, vaikka yritti asentaa sen uudelleen.










Rasian sisällä komponenttien juotokset olivat kyllä kiinni mutta aika vaatimattomasti 
juotettuja. Muuntajien johdot oli heftattu ainoastaan hyvin pienillä tinatipoilla. 
Kyllähän ne kiinni olivat mutta olisi tinaa voinut käyttää kunnollakin. Muuntajan 
ferriitti kuitenkin painaa sen verran, että juotokset voivat aikaa myöten irrota.





Maadoituksia ei oltu juotettu kunnolla vaan tökerön näköisesti roiskaistu liian kylmällä
juottimella. Yksi nasta oli kokonaan juotamatta. Maadoitus on erittäin tärkeä asia



Printti on murtunut. Maadoitus katkeaa murtumakohdassa. Syynä murtumiseen on liian
pitkä ruuvi, jolla vedonpoisto on kiinnitetty.







Toisen rasian pitkän johdon päässä oleva F-liitin oli toimiva mutta keskikarva liian lyhyt.
Keskijojhdon tulisi tulle ulommas kuin kierreosa. Keskijohto on katkaistu liian lyhyeksi.
Liitin on tehty väärin eikä johto pysy kiinni liittimessä kunnolla.










Rasia näyttää tyypilliseltä vanhanaikaiselta (ei enää yhteisantennitöihin hyväksytyltä) 
rasialta. Kuvassa näkyy syy siihen, miksi liian pitkä ruuvi on murtanut printin. Laite
on suunniteltu kahta johtoa varten, jolloin ruuvi ei ota kiinni printtiin. Kun johtoja
on vain yksi, painuu ruuvi liian syvälle. Tässä olisi ruuvi pitänyt vaihtaa lyhempään.









Antennikaapelin vaippa on juotettu rasian sisällä olevaan messinkiseen peitelevyyn. 
Tapa on hyvä mutta ihmettelen, miksi se on tässä otettu käyttöön. Vaipan olisi voinut 
laittaa vedontpoiston alle paljon helpommin ja tässä nimenomaisessa tapauksessa vieläpä 
huomattavasti varmemmin koska juotos oli irti eikä vaippa tehnyt kunnon kontaktia. 




Johto lähti irti kevyesti vetämällä mikä viittaa siihen, että keskijohdoon liitin on 
varsin löysä. Johto on tarkoitettu vain työnnettäväksi liittimeen.





Ja mitä kummaa? Tuo tumma osa metallissa on RUOSTETTA! Juotoksen kohta peitelevystä
on ruosteessa mikä voisi viitata siihen, että johto on ollut kiinni juotettuna ja laite
säilytetty kosteassa tilassa. Ruoste vaatii kosteutta joka on voinut myös siirtyä kaapelin
sisälle. Kosteus/vesi koaksiaalikaapelin sisällä pilaa kaapelin täysin.







Kaapelissa ei ole mitään tyyppiä eikä valmistajaa. Siinä lukee ainoastaan saksaksi:
"KOAXKABEL 75 OHM DOPPEL GESCHIRMT" eli koaksiaalikaapeli 75 ohmia kaksoissuojattu.






Kaapeli oli niputettu nippusiteillä jotka ovat painaneet kaapelia kasaan. Koska
kaapeli on ns. foameristeistä, on tämä paha asia koska kaapeli menee helposti
kasaan. Koaksiaalikaapelin kunnollisen toimivuuden vuoksi kaapeli ei saa sisältää 
epäjatkuvuuskohtia. Ne aiheuttavat heijastuksia ja voivat vaimentaa joitain kanavia 
huomattavasti. Kuvasta näkee, että kaapeli on erittäin likaista. Uusi kaapeli ei
saisi olla näin likaista. Ilmeisesti kaapeli on jossain lojunut varsin likaisessa
ympäristössä. Kaapeli olisi hyvä pestä ennen sen käyttöä lämpimällä saippuavedellä.
Kaapelin sisälle ei saa päästää vettä!






Toisen pitkän johdon F-liitin ei toiminut lainkaan. Keskijohto on katkaistu liian
lyhyeksi ja se oli niin syvällä, ettei se ota kontaktia. Myöskään maadoitus, eli 
kaapelin vaippa, ei ottanut kontaktia liittimen runkoon.













Tähän haluan oheistaa kuvasarjan joka kertoo siitä miten F-liitin tulee tehdä.
Mikään sarjan mukana tullut liitin ei ollut oikein tehty. Ei edes "mallikappale".
On hyvin tärkeää, että kierrettävän F-liittimen kierreosa on riittävän tukevasti
kierrettynä koaksiaalikaapelin päälle. Kuvasarjan alla joitain antenniliittimen
tekemiseen soveltuvia työkaluja. On olemassa varsinaisesti koaksiaalikaapelille 
tarkoitettuja työkaluja mutta niiden laatu vaihtelee. 










Mukana tuleva koaksiaalikaapeli on hyvin jäykkää, mikä ei välttämnättä ole huono
asia kiinteässä asennuksessa. Alumiinivaippa on erittäin tukeva ja kestää hyvin 
työstämistä eikä repeä liittimen asennusvaihessa. Koska kaapeli on hyvin jäykkää,
on kaapeli mitä ilmeisimmin tästä johtuen litistynyt kierrettäessä se suuhteellisen
pienihalkaisijaiselle kerälle. Tämä vaikuttaa kaapelin impedanssiin. 









Toisen rasian johdon vaipan juotos oli kunnossa.






Mukana tuli neljä välijohtoa. Ne ovat erittäin jäykkää kaapelia joka viittaa siihen,
että ne ovat kyllä kaksoiseristettyjä mutta käyttämukavuudeltaan huonot. Kytkin kaikki
johdot peräkkäin, eikä liittimä taivutamalla tai johtoja vetämällä esiintynyt katkoksia.








Jotain ehkä kertoo valmistajan/pakkaajan tietotaidosta se, että mukana oli radiota ja
televisiota varten omat välijohtonsa vaikka kummankin johdot ovat täysin identtisiä.








Tähän saakka on varmaan moni jo haukkonut henkeään. Huimia ovat olleet näkymät. MUTTA 
paras (pahin) on vielä edessä. Asennusohje. Asennusohje neuvoo katkaisemaan talokaapelin 
ja asentamaan sen ja olemassa olevan rasian väliin pakkauksen mukana tulevan jakorasian. 
Tässä siis tarkoitetaamn esimerkiksi keskusantennikaapelia tai kuten esimerkissä, taloon 
saapuvaa kaapeliteeveeyhtiön kaapelia.

Jos yhteisantennikaapelin katkaisee, se vaikuttaa välittömästi kaikkiin samassa linjassa 
oleviin rasioihin. Myös naapurissa. Etenkin jos systeemi on vanhanaikainen ketjutettu jako, 
voi tästä aiheutua ongelmia moneen asuntoon. Kun jakolaite vielä oli varsin huonosti kasattu, 
siitä voi sellaisenaankin aiheutua ongelmia. Digiaikanakin uudistetuissa järjestelmissä on
vielä käytössä myös ketjutettuja verkkoja. Ns. tähtiverkko on tunteettomampi tällaiselle.

Mukana tulevat rasiat ovat mitä todennäköisimmin 1 dB rasioita. Jakopalikka aiheuttaa
ainakin 7 dB lisää vaimennusta eli yhteensä 8 dB joka on jo varsin suuri vaimennus. Se
vaatisi melko todennäköisesti vahvistimen. Vahvistin tulee asentaa niin alkuun kuin
suinkin mahdollista. Niinpä asentelija käy ostamassa antennivahvistimen ja kytkee sen
talojohdon ja jakopalikan väliin. Tässä tapauksessa on siis mahdollista, että keskusantennin
johtoon kytketään suoraan vahvistin. Tämä voi aiheuttaa ennalta arvaamattomia ja erittäin
vaikeasti haarukoitavissa olevia (lue: kalliita) vikoja koko talon antennijärjestelmässä.

Jos se alkuperäinen rasia, joka neuvotaan liittämään jakopalikan perään, on ketjutettava
rasia, eli siitä jatkuu edelleen johto joko saman asunnon muihin rasioihin tai naapuriin,
voi seurauksena olla mekoinen sekamelska.











Valmistajaksi on merkitty COMAG Handels AG 
Zillerhardtstrasse 41, D-73037 Göppingen (Saksa).

Mukana tulleessa käyttöohjeessa on kuitenkin Kroatialainen sertifikaatti. Miksi saksalaisessa
laitteessa on kroatialainen sertifikaatti? Onko pakkauksella tarkoitus hämätä ostajaa luulemaan
tuotetta saksalaiseksi? On vaikea uskoa, että saksalainen tehdas saisi aikaan näin huonosti
valmistettua tuotetta myyntiin.



Toisaalta laatikossa lukee: "We will not assume any liability for printing errors".
Eli tehdas ei oleta ottavansa mitään vastuuta painovirheistä. :-)



Speksejä ei juuri mukana tullut. Oikeastaan ainoa on se, joka kertoo jakopalikan vaimennuksesta.
"Irtikytkentä >25 dB" mikä tarkoittanee vaimennusta verkon suuntaan. Se on riittävä.