Olen etsimässä kohtuuhintaista mutta kuitenkin tarkkaan harrastustoimintaan riittävän hyvää pylväsporakonetta.

Lueskelin netistä ihmisten kokemuksia ja moni oli kehunut K-Raudan pylväsporaa. Soitto muutamaan K-Rautaan
ja Rautiaan kertoi sen, että tällä hetkellä myytävä pylväsporakone on superhalpa (59 euroa) eikä kuulostanut hyvältä.
Laite oli varsin kevyt eikä viimeistelyltään ihan sitä mitä olin etsimässä. Tehoa vain 250 W mikä voi tietää ongelmia.
Kuitenkin Tarjoustalon konetta kokeiltuani kävin sitten ostamassa kyseisen Rautian koneen jonka kokemuksista
kerron kunhan ehdin sivun tehdä. Joka tapauksessa Rautian koneessa sentään oli kaikki ruuvit ja pultit tiukalla ja
niiden alla jousialuslevyt, kuten kuuluukin ja muutenkin laite tuntui olevan tarkemmin mitoissaan kuin allaloleva.

Olin soittanut myös Tarjoustaloon josta kerrottiin heillä olevan Poweriplus X150 -pylväsporakonetta joka on varustettu
laserilla jolla voi etsiä porauskohdan tarkasti. Nopeus on portaattomasti säädettävissä alueella 500 - 2600 rpm. Pora
on varustettu variaattorilla. Laitteessa on myös 3 V takuu mikä kuulosti hyvältä. Katselin netistä tietoja kyseisestä laitteesta
ja mainoksia löytyi muttei juurikaan käyttökokemuksia siitä. Suomesta ei oikeastaan yhtään mitään tietoja. Koska laite oli
"eurooppalainen" (Belgialainen) niin rohkaisin mieleni Tarjostalon laatuongelmakokemuksistani huolimatta. Hintaa 159 euroa.

Niinpä matkasin Tarjoustaloon josta nostinkin kyseisen poran (oli painava kuin mikäkin) kärryyn ja ostin sen. Parkkihallissa
oli onnekseni oli eräs fillaristi juuri saapununut paikalle joka ystävällisesti nosti laitteen autooni koska sen nosto kärrystä
ei oikein onnistunut minulta sillä laite oli sangen painava. Laitteen ulkonäkö kuvissa ja paino antoivat käsityksen, että olin
viimein löytänyt Tarjoustalosta jotain asiallista ostettavaa. Harmittaisi kyllä jos niin raskaan laitteen raahaminen olisi turhaa.

Pakkauksessa sanotaan komeasti "Säteispora", mitä kyseinen laite ei todellakaan ole. Säteisporan koneisto-osan voi
kääntämään vaaka-akselin ympäri mutta tässä se on kiinteä. Jos joku haluaa palauttaa tällaisen koneen niin se onnistunee
vetomalalla laitteen laatikossa olevaan virheeseen joka on merkittävä. Kuvasta tosin näkee, ettei se ole säteisporakone
mutta laitteesta annettujen tietojen tulee olla oikeita. On tuossa hassuakin , kuten "esittää", "huippu", ja "ilmaista".




Laitteen käyttöohje oli kohtalaisen oikein suomennettu vaikka siinäkin oli selkeitä konekäännöksen aiheuttamia virheitä. Eivät
kuitenkaan kovin pahoja jos ajattelee laitteen käyttämistä. Ellei nyt vianselvitysosiossa olevaa englantilaista otsikkoa sellaiseksi
lasketa. Laitteesta on hyvin kuvia jotka selittävät sen kasaamista mutta muuten käyttöohje on vaatimaton eikä kerro esimerkiksi
variaattorin hihnasta tai hihnapyörien säädöstä ja muusta tärkeästä, joiden kanssa joutuu ehkä myöhemmin tekemisiin.



Suomentaja (kone?) ei ollut tiennyt oikeaa termiä nollajännitekatkaisimelle vaan muotoillut asian aika erikoisesti
ja hauskasti. Onneksi asia selviää suomennoksesta koska sen toiminta on selitetty ihan asiallisesti.

Mitähän ne pallolaakerit lienevät? Kai tarkoittaa kuulalaakerita.



Jotenkin hellyttävää, että valmistaja olettaa laitetta käytettävän hyvin pitkään ja ihan loppuun. =)




Käyttöohjeen takannessa on logo ja sen alla valmistusjankohta. ppkkvvv.
siis vvv eli kolminumeroinen vuosi. Ei kai nyt ihan niin vanha laite.




Porakone oli hyvin pakattu. Varastorasvaa oli jonkin verran mutta sen sai helposti pyyhittyä pois.




Ensituntuma pohjalevyyn hieman ihmetytti koska se oli viimeistelemättä. Ruuvinreiät olivat senkkaamatta.
No, kerranhan se vaan yleensä kasataan ja onnistuuhan ruuvien kiinnitys noinkin vaikkei ihan heittämällä.




Pöydän kiinnityslaitteen sisäpuolella oli maalia mikä ei tehnyt hyvää vaikutusta. Yleensä tuollaiset kohdat on
tapana suojata koska kyse on tiukahkosta sovitteesta ja pöydän tulisi liikkuakin hyvin pystyputkessa. Osa oli
myös likainen rasvasta eikä näyttänyt hyvältä kirkkaankeltaisessa pinnassa. Likaantuuhan laite toki sitten
käytössä mutta kyllä saisi kyllä tehtaan jäljiltä olla siistimpikin.




Mukana tuli kaksi kuusiokoloavainta mikä on hyvä. Sensijaan lähes kaikkien ruuvien löysyys ei ollut hyvä asia.
Jouduin kiristämään kolme porakoneosaa kiinnittävää ruuvia neljästä. Useiden ruuvien alla on vain tavallinen
aluslevy mikä ei ole hyvä ratkaisu vaan erityisesti tärisevässä laitteessa pitäisi ilman muuta olla jousialuslevy.
Ainakin ruuvit pitäisi lukita ruuvilukitteella etteivät aukea. Löystyneitä ruuveja oli useita, niin ulkona kuin sisällä.




Kolmiotekahva vaikutti ensin oudolta koska se oli muotoiltu mutta se on tukeva ja käytössä kohtalaisen hyvä,
Tällaisessa pienessä porakoneessa olisi mielestäni säädettävä, läpimenevä ja lukittava tanko parempi koska sen
voi säätää esimerkiksi paljon pieniä reikiä porattaesa sopivaan asentoon jossa sitä voi painellka peukalolla. Esim.
painettuja piirejä porattaessa jolloin reikiä tulee jopa satoja.

Kahva meni hyvin kierteilleen muttei oikein tahtonut lukittua. Lukitusta varten onkin erillinen pultti jonka prikka oli
liian iso mennäkseen kahvan koloon. Sen sai menemään sisälle puristamalla pultilla jolloin aluslevy taipui. Siinä
mielessä hyvä, että aluslevy toimii tällöin jousen lailla ja pitänee pulttia kiinni. Toisaalta pultissa on jousialuslevy.
Nyt ei ole varmuutta siitä, onko iso aluslevy taipunut niin pitkälle kuin mahdollista vai löystyykö se ajan kuluessa.




Poraussyvyyden säädin vaikuttaa asialliselta vaikka siinä onkin tavallinen kiristysruuvi. Se on kuitenkin helppo
korvata kunnon sormiruuvilla joita saa esimerkiksi Etrasta. Asteikon osoitin oli irti mikä johtui kiinnitysruuvin
kierteiden viasta. Asentaja oli kiertänyt ruuvista kierteet rikki kiinnittäessään osoitinta.




Muutenkin joka puolella laitetta oli rikottuja ristikantaruuveja mikä on osoitus joko väärän työkalun käytöstä
tai ammattitaidottomuudesta ruuveja kiristettäessä. Näitä rikotulla kannalla olevia ruuveja oli myös hyvin löysiä.




Haluaisin nähdä johtojen kiinnityslaipoissa jonkinlaiset suojukset koska laite tärisee käytettäessä.




Karaa pyörittävässä hihnapyörässä on kiinni kuminen läppä joka kulkee kennon ohitse ja mittaa kierroslukua.
Koska läppä on yksiosainen, se ei ole tasapainossa ja aiheuttaa hienoista tärinää. Se vaikuttaa myös laskimen
toimintaa hidastavasti ja kestää jonkin aikaa ennen kuin laskin reagoi kierrosnopeuden muutokseen. Yleensä
tällaiset anturit toteutetaan tiheämmällä anturilevyllä joka on myös tasapainoitettu. Tässäkin olisi parempi tulos
saatu esimerkiksi kolmella läpällä.




Verkkojohto oli kääritty varsin huolimattomasti mikä viittaa siihen, että tämä porakone voi olla käytetty tai ainakin ollut
päällä. Olisiko koneessa jotain vikaa ja se on palautettu Tarjoustaloon? Vai onko maahantuoja ehkä korjannut laitetta?




Käyttökytkimen laatikon sisällä on 7-segmenttinäyttö joka ilmoittaa kierrosnopeuden. Kytkin on oikeaoppisesti
nollajännitekatkaisin joka menee pois päältä sähkökatkon sattuessa eikä pora lähde itsestään käyntiin
sähkökatkoksen jälkeen sähköjen palattua. Kytkin tuntui toimivan ihan normaalisti.

Muuten kytkennät vaikuttivat hieman kotikutoisilta ja sekaisilta. Lisäksi yksi katkaisimen johdoista oli melkein
irti. Se olisi irronnut käytettäessä.




Ruuviliitosrimassa kiinni olevissa johdoissa ei ole lainkaan pääteholkkeja ja osa johtojen säikeistä oli
katkennut
johtoja kuorittaessa. Maadoitusjohdot olivat sentään kunnolla kiinni ja liittimien alla tähtialuslevyt,
kuten kuuluukin olla. Ruuviliitosriman alla oleva suojalevy näyttää kovin naftilta. Sen tarkoitus on suojata
johdon irtosäikeitä ottamasta kiinni runkoon. Pääteholkkien puuttumisen kanssa tämä voi aiheuttaa vaaraa.




Olisin halunnut nähdä tärisevän laitteen sähköjohtojen läpimenossa läpivientisuojuksen joka puutuu.




Variaattorin hihna on huonolaatuinen vaikka hinassa lukeekin "BESTBELT". Hihna vaappuu käydessä.




Kaikesta huolimatta odotin vielä laitteesta toimivuutta ja ajattelin havaitsemieni vikojen korjauksen kannattavan
jos saan kohtuullisen porakoneen käyttööni. Hinta oli lähes kolminkertainen halvimpiin samankokoisiin verrattuna
joka antoi odottaa paljon siitäkin huolimatta, että laitteessa oli sen hintaa nostavia asioita kuten variaattoriveto ja
lasertähtäinristikko. Erityisesti laitteen eurooppalaisuus antoi odottaa paljon.




Kytkin laitteen päälle enkä ollut uskoa korviani kun laite alkoi järistä karkeasti ja kovaäänisesti ikäänkuin
siellä olisi jotain pahasti irti
. Kuulosti siltä kuin laite välillä hirttäisi kiinni öljyn puutteesta. Yritin säätää
nopeutta siinä onnistumatta. Kääntöpyörä oli aivan jumissa. Viimein sain sen liikkeelle kaksin käsin
vääntämällä ja aloin säätää koneen käyntinopeutta. Pyörä oli todella jäykkä kierrettävä mutta kuitenkin hieman
norjistui sitä enemmän käytettäessä. Koneen paha ääni muuttui entistäkin pahemmaksi kun lisäsin kierroksia.
Mutta vasta kun kiersin syöttökahvasta ikäänkuin poratessani, alkoi ääni olla äärimmäisen paha. Sillä hetkellä
oikeasti pelkäsin, että laite voisi hirttää kiinni niin, että koneesta lentää jotain ulos
ohuen peltikopan läpi.

Tähän haluan kertoa sen, etttä olen elämäni aikana käyttänyt lukuisia erikokoisia pylväsporakoneita ja ollut myös
konepajassa töissä ennen teknillistä koulua joten voin sanoa minulla olevan kohtalaisesti kokemusta näistä.

Viimein rohkaisin mieleni ja avasin variaattorikopan ja painoin turvakytkimen* kiinni katsoakseni, miltä hihna
näytti pyöriessään. En oikeastaan yllättynyt nähdessäni sen vaappuvan ja tärisevän kuin horkassa. Mielluummin
olisin valinnut tavallisilla erikokoisilla hihnapyörillä varustetun porakoneen jonka nopeus on helppo vaihtaa
ja järjestelmä on idioottivarma.

* HUOM! Älä koske turvakytkimeen ellet oikeasti tiedä mitä olet tekemässä.



Istukka on laadukkaan oloinen mutta se heiluu väliasennoissa selvästi. Kun kara on ylä- ja alasennossa, istukka
tuntuu tukevalta mutta välillä (eli siinä asennossa missä porataan) se heiluu selvästi.

Kokeilin porata 15 mm reiän puuhun ja se onnistui yllättävän hyvin ja reiästä tuli hyvä ja tiukka.

Kokeilen vielä metalliporalla mutta pelkään heiton tekevän pahaa poralle. Palaan asiaan. Joka tapauksessa
porakone on mielestäni käyttökelvoton koska meteli on korvia huumaava ja suorastaan pelottava.

Laskimen 7-segmenttinäytössä näkyy kierrosnopeus. Alla minimi- ja maksiminopeus.
Toivottavasti alin nopeus ei tarkoita virren numeroa joka ei ehkä sovi sähkötyökalulle. =)

Näytön mukaan laite ei saavuta sille luvattuja spesifikaatioita joiden mukaan kierroslukualue
tulisi olla 500 - 2600 rpm ja nyt mittarin mukaan 555 - 2745 rpm. Virhe voi johtua
mittauksesta tai sitten variaattorin mitoituksesta. Alhainen kierrosnopeus olisi tärkeää silloin
kun porataan rautaan isoja reikiä. Tuollainen 555 rpm verratuna 500 rpm on jo aika huomattava.













Pöydän kiristyskahva on hieman pieni mutta toimii hyvin. Pyällyksen työstöjälki on terävää joka tuntuu käteen.
Pöytä on erittäin tiukasti sovitettu pystyputkeen mikä on hyvä asia. Hieman nihkeästi liikkuu mikä voi johtua
maalijäämistäkin. Parempi kuitenkin, että sovite on tiukahko kuin että se olisi löysä.




Pöytä on käännettävissä portaattomasti ja siinä on asteikko joka auttaa säädössä. Kannattaa kuitenkin tarkoissa
töissä aina tarkistaa erillisellä astemitalla eikä luottaa tällaisiin ei-ammattimaisiin asteikkoihin.




Pöytä on kiinni tukevalla pultilla (tämä pultti oli tiukassa, toisin kuin muut). Vieressä oleva tappi on ohjain
joka lukitsee pöydän vaakasuoraan. Hieman pöytä liikkuu vaikka ohjain on kolossaan, mutta kiristettäessä pulttia
pöytä kiertyy myötäpäivään vastassa olevaan reiän reunaan jolloin pöytä on suorassa ainakin silmämääräisesti.




Pöydän kiinnityspinnat on oikeaoppisesti työstetty, joka on hyvä asia. Maalijäämiä sielläkin. Kannataa puhdistaa.




Tämän pylväsporakoneen hyviä ominaisuuksia on "lasertähtäin". Laitteessa on ristikon ampuva laser joka on
säädettävissä niin, että pora osuu oikeaan kohtaan kun ristikko on ensin tarkkuutettu. Mutta kas kummaa.
Laser oli irti. Se oli katkennut. Kun muualla liki järjestään laitteen ruuvit ja pultit olivat löysällä, on tämä
mitä ilmeisimmin kiristetty liian tiukkaan ja hauras muovi on katkennut. En päässyt siis kokeilemaan laserin
tarkkuutta. Mitä nyt kääntelin kuulanivelessä, säätö oli aika sujuvaa mutta ei täysin tarkkaa vaan kuulanivelessä
oli eri kohdissa tahmeampia ja löysempiä kohtia mikä ei povaa hyvää käytön sujuvuuden ja säätöjen pysyvyyden
suhteen. Sinänsä hyvä ajatus jolla voisi olla todellista käytännön hyötyäkin. Rakenne tulisi ehdottomasti olla metallia.




Tässä laserristikko näkyvissä. Koska koneen tulee olla käynnissä ja se tärisaee, on laserristikko epäterävä.




Koneen mukana tulee suojus jonka saa kiinnitettyä suojaamaan pyörivältä istukalta. Kovin tukeva suojus ei
ole ja erityisesti hentoiset pikkuruuvit arveluttavat. Niistä yhden kierteet muovissa oli jo rikottu tehtaalla.