LIDLin yleismittari tarkastelussa. Hintaa 49,99 euroa eli ei sieltä halvimmasta päästä.



Klikkaamalla mittarin naamataulua, saat isomman kuvan.



Laite oli ilahduttavasti pakattu luontoystävällisesti kierrätyskartongista tehtyyn muottiin.

Mukana ei tullut suomen- eikä ruotsinkielistä käyttöohjetta vaan ainoastaan saksaksi,
ranskaksi, hollanniksi ja espanjaksi kirjoitettu ohje, joita kieliä vähemmän Suomessa
puhutaan ja osataan. Missään ei ollut ohjetta siitä, miten suomalaisen käyttöohjeen
laitteesta saa. Soitin LIDLin asiakaspalveluun ja sieltä kertoivat, että ohje on saatavana
netistä lataamalla. Tarjosivat myös sitä vaihtoehtoa, että printtaavat ohjeet ja laittavat ne
postitse. Siinä suhteessa palvelu toimi mutta laiteen ostaja voi olla aika hukassa kun
pitäisi alkaa jotain sillä tehdä vaikkapa viikonlopun aikana kun LIDLIn asiakaspalvelu on
kiinni. Käyttäjä voi olla mittarinsa kanssa netin saavutamattomissa vaikka veneilemässä
tai möklillä tahi muulla matkalla. Kaikilla ei edes ole internetiä. Kokeneella käyttäjälla ei
ongelmia juuri tule. Laite on käytöltään ihan normaali.

Jos ei ole aiempaa kokemusta yleismittareista, voi käyttäjä tehdä virheitä jotka vaarantavat
joko laitteen tai käyttäjän turvallisuuden tai molemmat.



Hauskuuksia on tässäkin LIDLin tuotteen käyttöohjeessa. Mikseivät luetuta näitä kellään läpi?

Toki on hyvä joka kerta tarkistaa mittarin toiminta mutta kyllä mittalaitteesen pitäisi voida luottaa
sen verran ettei joka ainut kerta tarvitse virtalähteellä tarkistaa toimivuutta.

Takuu ei koske kytkimiä? Väitetään, että ne ovat helposti rikkoutuvia. Kyllä kytkin on sellainen osa
jonka tulee kestää normaali laitteen käyttö. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kytkimen on oltava
takuun piirissä. Sehän on tämänkin laitteen tärkeimipiä ja käytetyimpiä osia!



Tarvikkeita tulee mukaan melko normaali lajitelma. Mittajohdot, K-tyypin lämpötila-anturi adaptereineen,
lyhyet hauenleuoilla varustetut kondensaattorin mittaukseen tarkoitetut johdot ja paristo.

Paristo on merkiltään "Dynacell" joka tuo mieleen "Duracellin". Myös pariston ulkonäkö on selkeästi tehty
harhauttamaan ostajaa luulemaan tätä paristoa Duracellin kalliiksi paristoksi. Tämä mukana tullut paristo
on ruskokiviparisto eli ei kovinkaan pitkäikäinen. Pariston vanhenemisleima on 10-2010 eli noin 1, 5 vuotta
ostoajankohdasta. Paristo kuitenkin oli vielä jokseenkin kunnossa joten periaatteessa se täyttää tehtävänsä.

Kerroin tämän ainakin moraaliseksi huijaukseksi katsottavan, seikan siksi, että se osoittaa mittalaitteen
valmistajan hakevan halvimipia mahdollisia vaihtoehtoja eettisyydestä riippumatta. Samalla haluan varoittaa
lukijoita ostamasta kyseisentapaisia paristoja esim. kirpputoreilta. Useimmiten ne ovat erittäin huonoja ja
niiden ulkonäkö on tarkoituksellisesti suunniteltu antamaan kuva jostain luotettavasta paristomerkistä.



Mittari on muodoltaan varsin kömpelö ja mittalaitteeksi erikoisesti muotoiltu. Mittari on tehty turhan paksuksi
leveäksi ja pitkäksi. Tavarat olisivat mahtuneet huomattavasti pienempään koteloon. Jos printtiä olisi enemmän
supistettu ja suunniteltu kunnolla, koko voisi pienetä todella käteväksi. Nyt mittari on rohjake joka ei erikoisen
taaksepäin levenevän muotoilun ja kotelomateriaalin liukkaan muovin vuoksi pysy kunnolla hyppysissäkään.
Yleensä mittalaitteet pyritään suunnittelemaan toisensuuntaisesti kapeneviksi jotta se pysyisi hyvin kädessä.
Ehkä tällä on haluttu estää mittalaitteen kädessä pitely mittausta tehtäessä.



Mittarissa on takapuolella ulos käännettävä tukijalka joka on yleensä hyvä varuste. Tässä mittarissa ongelmina
on se, että tukijalan aukaisu on hankalaa koska läppä on jätetty muotoilematta sormikolon kohdalta eikä sormella
saa otetta jalasta. Jalka asettaa mittarin turhan pystyyn asentoon ja mittari on tukijalan kapeuden ja erikoisesti
kapenevan muotoilun vuoksi epävakaa enkä suosittele tukijalan käyttämistä lainkaan, koska mittari voi helposti
kaatua lyhyiden ja jäykkien mittajohtojen vuoksi.



Mittarin kiertokytkin on tarkan tuntuinen ja se naksahtaa sopivasti ilmoittaen asennon vaihtumisen. Nuppi
sensijaan on epäonnistunut. Se on muotoiltu hyvin matalaksi la liukkaaksi sekä nuolen muotoiseksi, jolloin
siitä on vaikea saada kunnollista otetta. Ote lipsuu helposti. Nupin asennon osoitus on erittäin huono ja on
vaikea hahmottaa, missä asennossa nuppi kulloinkin on. Tätä voi parantaa merkitsemällä nuppiin näkyvä viiva
tai poraamala pieni reikä ja liimaamalla reikään esimerkiksi lyhyt muovipuikko joka osoittaisi nupin suunnan.
Tässä yhteydessä kannattaa huomioida, että takuu voi raueta jos laitteeseen poraa reikiä! Pieni maalitäplä
nupissa tuskin mitään aiheuttaa jos se ei ole millään tavalla vahingoittanut mittarin rakennetta.



Alla olevassa kuvassa näkyy vanha japanilaisen analogisen yleismittarin raato, jossa on erinomainen kiertokytkin.
Se on upotettu ja muotoiltu hyvin ja kaikki numerot erottuvat hyvin. Valitsimessa on selkeä osoitin jolloin asennon
näkee heti yhdellä vilkaisulla. Powerfixin numerot ovat huonosti näkyvät ja varsin pienet. Sen sijaan näytön alla olevat
kumiset painonapit ovat erinomaiset. Miksei koko mittalaite voisi olla yhtä hyvää suunnittelua? Ei olisi maksanut yhtään
sen enempää tehtaalle mutta käyttäjälle paljon miellyttävämpi.



Mittarin yläpäässä on kosteusanturi, valoanturi sekä dB-mittarin mikrofoni.



Mukana tuleva K-tyypin lämpötila-anturi liitetään mittariin väliadapterin avulla. Käyttöohje kertoo, että anturi
tulee kytkeä adapteriin niin, että plussa tulee plussaan ja miinus miinukseen mutta ei kerrota, miten päin
adapteri kytketään mittariin. Jos adapterin laittaa ensin mittariin niin, että tekstit ovat oikein päin ja sen
jälkeen anturin ohjeen mukaan, näyttää mittari lämpötilan väärään suuntaan
. Kun lämpötila nousee, mittari
menee minuksen suuntaan.



Vasemmalla normaalin K-tyypin anturin liittimen mitat ja oikealla Powerfixin mukana tulleen anturin liitin.
Heittoa on hieman. Tällä nyt tuskin on käytännössä kovinkaan suurta merkitystä. Se tosin viittaa hieman
siihen, että anturi ei ehkä ole niitä parhaita.



Mukana tullut adapteri sensijaan ei ole tehty K-tyypin anturille vaan tarkoitettu kondensaattorien mittaukseen.
K-tyypin anturille tarkoitetun adapterin liitin mahdollistaisi liittimen kytkemisen vain oikein päin. Paras ratkaisu
olisi se, että mittarissa olisi oma liitin lämpötila-anturille. Mutta se tietysti maksaa.

Adapterissa on merkintöjä, jotka todennäköisesti sotkevat aloittelevaa elektroonikkoa koska mittari ei tue kaikkia
mittaustoimenpiteitä (reijätkin puuttuvat). Adapteriin on merkitty erilaisia kirjaimia jotka tarkoittavat eri asioita:

  • Cx (tuntematon x) kondensaattori C
  • K K-tyypin lämpötila-anturi
  • Lx (tuntematon x) kela L
  • NPN NPN-tyypin transistori
  • C transistorin kollektori (Collector)
  • B transistorin kanta (Base)
  • E/C transistorin emitteri/kollektori (Emitter/Collector)
  • B transistorin kanta (Base)
  • C transistorin kollektori (Collector)
  • PNP PNP-tyypin transistori
  • 
    
    

    Mittajohdot ovat hyvän ja tyylikkään näköiset. Valitettavasti ne eivät kuitenkaan ole yhtä hyvät, kuin mitä ulkonäkö
    antaa aiheen olettaa. Mittajohdot ovat lyhyet ja jäykät. Mittapiikit ovat tylsät ja pallopäiset, joten mittaaminen on
    hankalaa ja mittapäät luiskahtelevat helposti ja voivat aiheuttaa tuhoa jännitteellistä laitetta mittailtaessa.

    
    
    

    Vasemmalla Powerfixin mittajohdon mittapää. Keskellä pintaliitoskomponetteja varten sunniteltu, jousitettu pää
    ja oikealla tavallinen teräksinen mittapää joka näkyy myös alemmassa kuvassa. Erittäin hyvä ja kestävä malli.

    
    
    
    Powerfixin mittajohtoja voisi parantaa parilla pikku tempulla. Ensimmäiseksi kannattaa kärki viilata teräväksi, jolloin
    sen saa hyvin kiinni esimerkiksi juotokseen ja mittaus tulee luotettavammaksi paremman kontaktin vuoksi. Toinen,
    ja erittäin tärkeä seikka, on laittaa piikin ympärille suojasukka, jottei se tee oikosulkuja laitteiden sisällä mittailtaessa.
    Suojasukka on kuvassa vihreä erottuakseen paremmin mutta hyvä idea voisi olla käyttää punaista ja mustaa. :-)

    
    
    

    Powerfixin mittapään taivutussuoja on hyvä ja se joustaa juuri sopivasti estäen rasitusta. Jos haluaa käyttää näitä
    mittajohtoja, suosittelen päiden viilaamista teräviksi. Tällöin tosin katoaa mittapäiden pinnoite mutta pitkällisen
    kokemuksen syvällä rintaäänellä totean, että mittajohtojen päiden tulee olla terävät. Silloin pään saa helposti
    työnnettyä suojalakan läpi ja sillä on hyä mitata kapeampaakin rakoa kun mittapää ei lipsu. Mittajohto pysyy
    hyvin mittauskohteessa vaikka katseen siirtää sivuun siitä ja katsoo skemaa tai mittaria tahi säätää laitetta.

    
    
    

    Mittarin puoleisissa banaaniliittimissä oli jostain syystä suojatulpat joiden funktiota en oikein ymmärrä. Ehkä niiden
    tarkoituksena on estää pölyn kerääntyminen liittimeen tai mikäli näitä myydään erikseen muovipusseissa, ostajaa
    näkemästä liittimen hieman heppoista rakennetta.

    
    
    

    Muuten merkintöjen puolesta johdot vaikuttavat asiallisilta ja niihin voi toivottavasti luottaa. Mittapäissä on kaksoiseristetyn
    laitteen tunnus, kaksi sisäkkäistä neliötä. Olisi mielenkiintoista avata mittajohdot ja katsoa, pitääkö paikkansa. Lähinnä
    johtojen kaksoissuojaus kiinnostaisi, että onko se olemassa vaiko eikö.

    
    
    

    
    
    

    Mukana tulevat lyhyet, lähinnä kondensaattorin mittaamisen tarkoitetut mittajohdot, ovat huonot. Hauenleukoja on vaikea
    käyttää koska päällä oleva suojus on hyvin liukas ja liian tilava. Hauenleuka lipsuu sen sisällä eikä hauenleukaa saa helposti
    auki. Hauenleuan paino-osan pituus on hyvin pieni ja se merkitsee melko suurta voimantarvetta joka edelleen aiheuttaa
    lipsumista koska pitää puristaa lujaa. Kannattaa heti kättelyssä unohtaa ja korvata kunnollisilla.

    
    
    

    
    
    
    Sisältä laite ei yllättänyt siinä mielessä, että tilaa on tuhlattu aivan liikaa ja laite olisi voitu rakentaa huomattavasti sirommaksi
    ja kätevämmäksi kunnollisella suunnittelulla. Printti vaikuttaa työnlaadullisesti melko hyvältä ja näyttäisi ihan ammattilaisten
    suunnittelulta. Sen sijaan printin istutus tähän karseaan muovikuoreen ei paljon anna kiitoksen aihetta.

    
    
    

    Suurelle rasitukselle joutuvat mittajohtojen liittimet on heftattu kiinni ainoastaan kahdella pienen pienellä juotoksella, joiden
    onnistuminenkin on aika kyseenalaisen näköistä. Jos ottaisin tämän mittarin itselleni käyttöön, juottaisin juotokset uudestaan
    kunnolla ja sen lisäksi vahvistaisin kunnon määrällä Araldiittia liittimet printtiin. Nämä juotokset irtoavat jossain vaiheessa
    takuuvarmasti ahkerassa käytössä. Vähemmän ahkerassa todennäköisesti juuri takuuajan (2 vuotta) rauettua.

    Virtamittauslinkissä näkyy sivuleikkurin jälkiä. Ovatkohan kalibroineen virtashunttia? Sulakkeet ovat aika erikoisen näköisiä
    ja niiden rikkoutuessa vastaavien löytäminen voi olla kiven alla.

    
    
    

    En varsinaisesti testannut mittaria koska minulla ei ole kunnollisia referenssejä mutta pikaisen mittailun jälkeen vaikutti siltä,
    että jännite- ja ohmimittaukset antoivat kutakuinkin oikeansuuntaisia arvoja verrattuna kahteen muuhun digitaaliseen mittariin.

    Tarkkuusvastukset ja pienehköt tarkkuuskondensaattorit antoivat kohtuu oikean tuntuisi lukemia ja nopeasti. Elektrolyyttien
    mittaus vei isommissa enemmän aikaa ja mittari olisi voinut jollain tavalla ilmoittaa suorittavansa mittailua. Nyt jäi alussa vähän
    orpo tunne kun ei tiennyt, tekeekö mittari jotain vai ei. Mittausalue ei yllä kovin ylös joten lyyttien mittaus ei ole vahvimpia valtteja.

    Kosteusmittaus näytti ihan harakoita. Laitoin Powerfixin ja hiuskosteusmittarin kostean pyyhkeen sisälle varttitunniksi ja katsoin
    sen jälkeen niiden arvoja. Vaikka yleismittarin kosteusmitta-alueen speksit päättyvät 90 %:iin ja vaikka laskettaisiin speksien
    mukainen virhe +/- 8 % niin perunoitahan tuo näyttää.

    
    
    

    
    
    

    Mittari kertoo, että hyvin hiljaisessa olohuoneessani (yläkerrassa tietokone, olohuoneessa iso mutta hiljainenElixair,
    keittiössä kylmäkoneet) näyttäisi olevan meteliä 58 dB. Tämä siitäkin huolimatta, että olin käärinyt mittarin pehmeään
    kankaaseen vaimentaakseni mahdollisia runkoääniä jotteivät ne häiritsisi mittaria.. Mittari näytti ihan samaa lukemaa,
    oli se kankaan sisällä tai ei. Eli melumittarilla ei paljon taida tehdä. Mittari itsessään aiheuttaa jostain syystä sen verran
    "melua", ettei kovin pieniä lukemia pysty mittamaan. Ehkä jokin kellopiiri kuuluu läpi käyttöjännitteeseen tai vast.

    Speksit eivät kerro, mittaako mittari (A) -painotettuna, eli ihmisen korvan mukaan, vai ei. Todennäköisesti ainakin yrittää.

    
    
    

    
    
    

    Asteikossa on hyvä valaistus sinisehköillä ledeillä. Valaistus on tasainen ja helpottaa huomattavasti lukemista hämärässä.
    Olisi kiva jos valaistuksen saisi kytkettyä jatkuvaksi. Nyt se sammuu jonkin ajan kuluttua.

    
    
    

    Kun mittarin laittaa päälle jänniteasentoon, menee mittari joka kerta automaattiselle mittausasennolle ja mV -alueelle.
    Mittari on mV-alueella rauhaton ja mittailee haamujänniteitä riippumatta siitä, ovatko mittajohdot kiinni vai eivät. Tämä olisi
    voitu poistaa helposti mittarin suunnitteluvaiheessa.

    mV näkyy hyvin pienellä ja se voi olla vaikea mitattessa havaita. Se tulisi ehdottomasti näyttää isommalla fontilla.

    Mittari menee automaattisesti pois päältä noin 15 minuutin jälkeen. Mittari piippaa joitain kertoja noin minuuttia ennen.
    Idioottimaista on sensijaan se, että laite menee pois päältä vaikka suorittaisi koko ajan mittauksia. Jos kiertokytkimeen
    ei koske, tilttaa mittari 15 minuutin kohdalla. Kaikkein harmittavinta on se, että mittari ei enää muista, jos siinä oli valittuna
    manuaalinen mittausasento. Näin mittarin käyttö pitempikestoisissa korjaus- tai labraushommissa on hermoja raastavaa.

    
    
    

    Loppulausumana voin todeta, etten voi suositella Powerfix KH 3322 yleismittaria. Halvemmalla saa käyttökelpoisempia mittalaitteita.
    Alla kyseisen yleismittarin spesifikaatiot www.kompernass.de sivuston pdf-muotoisesta käyttöohjeesta, jonka voi ladata tästä.