Bauhausin koneruuvipuristin VH-0902. Hintaa tuollaiset 49 euroa.


Koneruuvipuristin on tukevan oloinen ja siinä on kaksi liikkuvaa, pystysuuntaisen akselin ympäri kääntyvää
leukaa joissa kummassakin on pystyura. Näiden kahden leuan väliin on mahdollista asettaa paksumpi ja myös
säännöttömän muotoinen kappale, joten ratkaisu vaikuttaa ihan käyttökelpoiselta. Vaakauran puute on kuitenkin
olemassa mutta toisaalta kappaleen voi tukea runkoa vasten. Ruuvissa on hyvä taittovipu joka auttaa nopeassa
kiertämisessä ja kiristyksessä ja aukaisussa. Liike on varsin hyvä kumpaankin suuntaan ja työn jälki muutenkin
maalausta lukuunottamatta ihan asiallinen.

Puristimessa on iso, selkeästi näkyvä teksi: US PAT 4632374 joka antaa kuvitelman jenkkityökalusta.
Meistetty sarjanumero antaa kuvan yksilöllisestä ja tarkastetusta tuotteesta. 2004-08-05 # 47 ?

Alkuperäisessä patentissa liikkuvia leukoja on neljä kappaletta ja tämä on tuosta supistettu muunnos
ja leukojen kiinnityksen suhteen halvemmalla tavalla toteutettu ilman läpi meneviä tappeja. Toimii silti.

Pohjassa kuitenkin lukee: DESIGNED & MADE IN TAIWAN. Iän kaiken käytetty kikka itämailla. Joskus muinoin
taisi Japanissa olla kaupunki nimeltä USA jossa valmistettiin tuotteita "Made in USA", Enää ei kai ole tarvetta?

Kiinnitysreikien väli on pienimmillään 120 mm ja pultti M12.

Leukojen avautuma oli maksimissaan tässä yksilössä 123 mm.




Suurin odotuksin sitten kävin mittailemaan puristinta. Itse asiassa yllätti melkoisesti, että hyvän näköinen
ja Taiwanissa valmistettu tuote ei ollutkaan kunnollinen. Toinen liikkuvista leuoista oli vinossa mikä näkyy
alla olevissa kuvissa. Heitto näkyy ihan silmämääräisestikin kun avaa puristinta ja katsoo leukoja. Niiden
heitto näkyy selvästi välissä olevan raossa. Tämä oli ainoa tällainen puristin Vantaan Bauhausissa joten ei
ollut valinnanvaraa. Ei kyllä edes tullut mieleeni katsoa tuollaista asiaa koska rakenne vaikutti hyvältä.
Jos olette ostamassa tällaista koneruuvipuristinta, katsokaa leukojen yhdensuuntaisuus!