Minulle tehtiin mahalaukun ohitusleikkaus (GBP) Peijaksessa.

Miksi leikkaukseen?

Olen ollut lihava jo hyvin nuoresta iästä alkaen. Kun olin tuollaiset seisemän vuotta niin minulla oli pitkähkö astma kestäen kuukausia. Kun toivuin siitä, lääkäri oli kertonut äidilleni, että poika on muuten hyvässä kunnossa mutta ruokaa olisi hyvä saada enemmän! No muutahan ei tietenkään tarvittu ja huolehtiva äiti piti huolen siitä, että syötävää riitti. Samaan aikaan, vuonna 1959, meille hankittu televiso piti huolen ruokailutottumusten muuttumisesta "nykyaikaisiksi" ja niinpä siitä lähtien olen syönyt televisoin ääressä ruokani.

19 vuotiaana painaessani 128 kg aloin laihduttaa saaden painosta 50 kg pois. Kuntoilin käyden kolme kertaa viikossa SVUL:n kuntokoulussa ja sen päälle uiden altaassa 1000 m. Kaikki menikin kivasti ja pyöräilin jopa 150 km päivässä, kunnes aloitin teknillisen koulun. Paino alkoi pikkuhiljaa nousta ollen sitten jälleen entistä suuremmissa lukemisssa. No, jälleen laihdutus (tällä kertaa 55 kg) ennen naimisiinmenoa ja taas alkoi kuntoilukin hieman sujua. Tietenkin paino alkoi jälleen nousta niin salakavalasti etten lainkaan muka huomannut. Välissä oli 90-luvulla Meilahdessa ENED (Erittäin NiukkaEnerginen Dieetti) Nutrilettilla mutta taas nousi takaisin. Sain potkut MTV:stä vuonna 2001 25 vuoden jälkeen ja sitten paino vasta lähtikin nousemaan ihan kohisten ollen nyt syksyllä enimmillään 155 kg.

... ja miten?

Olin keskustellut pitkään ja usein erään johtavan lihavuustutkijan kanssa ylipainostani ja tämä piti minua "mielenkiintoisena tapauksena". Onneksi kyseessä ei ollut psykiatri. :-) Olin ottanut myös puheeksi laihdutusleikkauksen mahdollisuuden mutta hän kertoi, että ne on lopetettu eikä niitä enää tehdä. Tämä tapahtui muutama vuosi sitten. Asia jäi sitten taustalle enkä sen kummemmin leikkausta ajatellut. Kunnes 2008 alkupuolella Keravan terveyskeskuksen omalääkärini kertoi minulle, että lihavuusleikkauksia ollaan taas alettu suorittaa ja niitä tehdään jo hyvin paljon. Kysyi, haluanko lähetteen Peijakseen ja toki halusin. Siinä vaiheessa ajatus leikkauksesta tuntui erittäin kaukaiselta ja olin epävarma siitä, menisinkö sellaiseen lainkaan. Paperit kuitenkin laitettiin vetämään.

Sain postissa kirjeen 4.2.2008 joka kertoi, että lähete on saapunut Peijakseen. Kirjeessä kerrottiin, lähete on saapunut Peijakseen ja tutkimukset ja hoito on suunniteltu tapahtuvaksi noin 3-6 kk kuluessa.

Sain sitten ajan endokrinologin (Endokrinologi on hormoneihin ja hormoneja erittävien umpieritysrauhasten toimintaan ja toiminnan häiriöiden hoitoon erikoistunut lääkäri) vastaannotolle 12.3.2008 jolla lääkäri totesi, että lihavuuden konservatiivisen hoidon tie on käyty loppuun ja nyt, johtuen lukuisista lihavuuteen liittyvistä sairauksista, hän katsoi laihdutusleikkauksen mahdolliseksi hoidoksi.

Keskustelimme muutenkin leikkauksesta ja päädyimme "kevyempään" vatsalaukun typistykseen. (Minulle kuitenkin tehtiin vatsalaukun ohitusleikkaus kuten myöhemmin tulee ilmi). Keskustelimme syömisestä leikkauksen jälkeen ja lääkäri halusi minun ymmärtävän leikkauksen jälkeisen syömisen muuttuvan radikaalisti. Kerralla syötävä ruokamäärä on hyvin pieni (noin 2 dl) ja ruokailu ja juominen tulee suorittaa eri aikaan. Lisäksi minun tulee leikkauksen jälkeen juoda jatkuvasti estääkseni kuivuminen. Myös nesteen nauttiminen pitää tehdä pienissä erissä.

Lääkäri antoi minulle kirjallisen esitteen ja aikaa miettiä asiaa 15.5.2008 asti jolloin hän soitti minulle. Puhelimessa kerroin edelleen haluavani leikkaukseen ja lääkäri tilasi tutkimukset. Kun kaikki näytti tältä osin selvältä, päätettiin laittaa asia eteenpäin kirurgille jonka kanssa keskustelisin tarkemmin asiasta.

Suurimmalta osalta leikkaukseen hakeutuvista potilaista puuttuu kokemus laihtumisesta ja painonhallinnasta eli suurin osa ohjataan ensin laihdutusryhmään. Lihavuusleikkaukseen ei pääse mitenkään automaattisesti vaan ainoastaan painavien syiden vuoksi, joista tärkein on sairaalloinen ylipaino, mahdolliset oheissairaudet ja useiden erilaisten laihdutusyritysten kokeileminen. Vasta näiden jälkeen on mahdollisuus kunnallisella tasolla päästä leikkaukseen. Leikkaus on kallis toimenpide ja leikkauspaikkoja rajoitetusti joten potilaat on valittava tarkoin. Laihdutusleikkaus ei ole mikään kosmeettinen toimenpide vaan tarkoitus on hoitaa ja estää lihavuuteen liittyviä oheissairauksia. Hyvin tärkeää on ymmärtää, että leillaus merkitsee hyvin suurta elämänmuutosta ruokailutapojen suhteen. Kerrallaan voi syödä korkeintaan 2 dl ruokaa ja ruokailun yhteydessä ei pidä juoda lainkaan koska neste edesauttaa ruuan siirtymistä pienestä vatsapussista ohutsuoleen ja voi aiheuttaa ns. dumping-ilmiötä jossa olo voi olla tukala useiden tuntien ajan.

10.6.2008 tuli kutsu radiologiseen tutkimukseen / ylävatsan ultraääneen 31.7.2008 jossa tutkittiin haima, maksa, sappi ja perna. Samalla lääkäri vilkaisi myös munuaisia. Tutkimus kesti noin puoli tuntia eikä aiheuttanut kipuja ellei sellaisiksi katsota anturin painamista kylkiluiden alapuolelle joka nipisti. 6 tuntiin ennen tutkimusta ei saanut syödä. Pieniä määriä vettä ja tuoremehua sai juoda. 2 tuntia ennen tutkinusta tulee olla juomatta ja tupakoimatta. Purukumin syöminen on kielletty.

4.8.2008 kävin Gastroskopiassa eli vatsalaukuntähystyksessä. Ennen tutkimusta tuli olla 6 tuntia syömättä ja tupakoimatta (no minä en edes tupakoi). Vettä, mehua, teetä ja mustaa kahvia saa juoda vielä 2 h ennen tutkimusta. Gastroskopiassa vatsalaukku ja siitä lähtevä pohjukaissuoli tähystetään jotta nähdään kunto ja pystyttäisiin samalla ottamaan koepala mahdollisen Helico-bakteerin vuoksi. Jos Helico-bakteeri jää hoitamatta voi leikkaussauma jopa aueta. Gasroskopiassa työnnetään suun kautta vatsaan noin pikkusormen paksuinen letku jonka kautta nähdään vatsalaukkuun ja pystytään myös ottamaan tarvittaessa koepaloja. Koepalan otto ei tunnu lainkaan. Tutkimus tehtiin siten, että makasin vasemmalla kyljelläni. Letkun työntäminen yökäytti hieman mutta vähemmän kuin olin odottanut. Letku tuntui kurkussa joka kerta kun sitä liikutettiin. Seuraavan kerran aion pyytää kurkun puudutusta. Muuten toimitus ei kestänyt kuin muutaman minuutin ja yritin pysyä mahdollisimman rauhallisena. Aina välillä mahasta tuli röyhtäisy sinne puhalletun ilman vuoksi jolloin pyrin nousemaan ylös mutta hoitaja painoi päättäväisesti takaisin. Lääkäri oli nuori mutta hoiti homman taitavasti ja nopeasti. Kaikkein tärkeintä on olla mahdollisimman rauhallinen tutkimuksen ajan ja muistaa, että se kestää yleensä vain muutaman minuutin.

Endokrinologi soitti minulle 14.8.2008 ja kertoi, että tutkimukset olivat OK ja voisin jatkaa eteenpäin. Pohdimme asiaa ja hän kertoi, että minulla on hyvät mahdollisuudet päästä leikkaukseen koska täytän leikkauskriteerit hyvin jopa ylittäen ne runsaasti. Minulla voisi olla mahdollisuus pudottaa painoani jopa 70 kg eli painaisin sen jälkeen 85 kg. Helposti se ei käy vaan ruokailuaan joutuu tarkkailemaan vaikakaan varsinaista laidutusukuurilla oloa se ei olekaan.

Lihavuusleikkaukseen pääseminen julkisella puolella edellyttää yleensä sairaalloista ylipainoa ja BMI = Body Mass Index -arvoa vähintään 40. Jos on jokin oheissauraus, kuten kakkostyypin diabetes, nivelkulumia tai verenpainetauti, riittää BMI 35. (Käypä hoito 22.1.2007)

Tilanne on kuitenkin HUS:ssa tällä hetkellä (9.4.2009) seuraavanlainen:

HUS:ssa lihavuusleikkauksen rajana ilman oheissairauksia (diabetes, verenpainetauti, uniapnea jne) on BMI 45 kg/m2 johtuen kahdesta syystä

    1. Lihavuusleikkauksiin tarjoutuvien potilaiden määrä on viime ja tämän vuoden aikana moninkertainen siihen, mikä on operatiivisesti mahdollisuus tällä hetkellä hoitaa ja siksi on priorisoitava.

    2. Tutkimusnäyttö osoittaa, että BMI:n ollessa < 45 kg/m2 operatiivinen hoito ei vaikuta kokonaiskuolleisuutta alentavasti. Oheissairauksien paranemista ei voi luonnollisesti käyttää mittarina.

Jos BMI >40 kg/m2 ja on yksi oheissairaus, leikkaus on mahdollinen

Jos BMI 35-40 kg/m2 painotamme nyt leikkaukseen potilaita, joilla on vaikeahoitoinen diabetes. Hyöty tässä ryhmässä on kiistattomasti suurin.

Tällä hetkellä ollaan tekemässä valtakunnallista pisteytysjärjestelmää lihavuuskirurgiaan kuten on muussakin kirurgiassa. Kun se valmistuu, HUS luonnollisesti noudattaa aikanaan sitä.

BMI saadaan jakamalla paino (kg) pituuden neliöllä (m2) . Koska lihavuusleikkauksiin haluavia on koko ajan yhä enemmän ja enemmän, joudutaan valinnassa tekemään tiukkoja päätöksiä. Vaikka kriteerit täyttisivät, se ei merekitse, että automaattisesti pääsisi leikkaukseen.

Esim. jos pituus on 170 cm ja paino 155 kg saadaan BMI:ksi 155 kg / 1,702 m = 155 kg / (1,70 m x 1,70 m) = 54 kg/m2.

Tässä välissä näin MTV3:n 10-Uutisissa jutun Vaasalaisesta Pekka Tolosesta joka kertoi tehneensä lukuisia pantaleikkauksia ja joiden määrä on jatkuvasti lisääntymässä. Pantaleikkaus alkoi kuulostaa helpolta vaihtoehdolta joten päätin kysyä sitä kirurgilta. Nesteellä täytettävä (säädettävä) panta asennetaan vatsalaukun yläosaan ja sen tarkoitus on aikaansaada niin pieni tila, että yhdellä kertaa pystyy syömään vain hyvin vähän. Pantaa säädetään ihon läpi pistettävällä injektioneulalla hoitajatasoisesti. Joko lisätään nestettä tai poistetaan sitä.

Valitettavasti pantaleikkauksessa on usein komplikaatioita jossain hoidon vaiheessa. Ennemmin tai myöhemmin panta yleensä joudutaan poistamaan. Tällä hetkellä pisimpään ollut panta Suomessa on ollut paikallaan 9 vuotta mutta yleensä se joudutaan poistamaan muutamien vuosien sisällä leikkauksesta.

Kirurgin vastaanotolle pääsin 8.10.2008 Tavattuani kirurgin, hän kertoi, että Peijaksessa ei tehdä lainkaan pantaleikkauksia koska niistä on kuulunut paljon erilaisia komplikaatioita pannan paikalta luiskahtamisesta aina pannan syöpymiseen vatsalaukun läpi asti. Lisäksi hän oli sitä mieltä, että minun kohdallani kannattaa ilman muuta tehdä suoraan ohitusleikkaus koska se on kakkostyypin diabeetikoille erinomainen leikkaus ja lisäksi minulla on ikää 56 vuotta ja jos typistysleikkaus osoittautuu tehottomaksi, olisi ohitusleikkauksen tekeminen hankalampaa koska leikkauksessa on yleensä 60 - 65 vuoden ikäraja. Näin sitten vakuutuin välittömästi ohitusleikkauksen järkevyydestä. Leikkausaika lyötiin lukkoon ja se olisi jo viiden viikon päästä 20.11.2008. Minun tulisi laihtua 8 kg ennen leikkausta koska maksa on leikkauksessa tiellä ja maksassa oleva rasva häviää laihduttamisessa ensimmäiseksi. Mitä paremmin on tilaa sitä helpompi on leikkauskin sillä Leikkaukset tehdään tähystysleikkauksina. Itse olin laihduttanut noin 10 kg leikkaukseen mennessä ja kirurgin palautteen mukaan tilaa oli hyvin laihdutuksen ansiosta. Eli suosittelen ottamaan "esilaihdutuksen" tosissaan.

Kirurgi määräsi, että minun tulee aloittaa välittömästi ENED (Erittäin NiukkaEnerginen Dieetti) jotta saisin ennen leikkausta pois vaaditut 8 kiloa. Yleensä edellytetään valvottua ENED:iä mutta olen itse sellaisella ollut noin kymmenen vuotta aiemmin Meilahdessa joten tein sen itse. Leikkauksen yhtenä ehtona on se, että ennen leikkausta on kokeiltu erilaisia dieettejä kuten kyseistä "pussidieettiä" jossa syödään HYKS:issä Nutrilett -tuotteita. Niinpä ostinkin useita pakkauksia ja aloitin tiukan pussidieetin. 10 päivää jaksoin sitä noudattaa tiukasti mutta sitten alkoi tökkiä ja oli "pakko" siirtyä syömään muuten vain niukkaenergistä (1000 kcal) dieettiä. Söin esim. tonnikalaa ja muuta kevyttä ruokaa. Sain lopulta viidessä viikossa pudotettua noin 10 kg painoa eli onnistui ilman kokoaikaista Nutrilett-kuuriakin vaikka se auttoikin hyvin alkuun.

Seuraavana päivänä 9.10.2008 tapasin ravitsemusterapeutin jonka kanssa keskustelin leikkauksen jälkeisestä syömisestä ja muista yksityiskohdista joita halusin tiuetää. Sovimme aloittavani EDED:in välittömästi.

Tulotarkastus

Leikkausta edeltävällä viikolla 11.11.2008 menin päiväksi Peijakseen tulotarkastukseen jossa otettiin erilaisia kokeita kuten vatsan ultraäänitutkimus ja keuhkokuva röntgenissä.

Sitten oli vuorossa Spirometria kliinisen fysiologian osastolla jossa puhalletaan mittalaitteeseen mahdollisimman lujasti ulospuhaltaen jotta keuhkojen tilavuus ja toimintakyky selviäisi. Sen jälkeen otettiin neljä annosta astmalääkettä ja tehtiin sama testi uudestaan. Astmalääkkeen vahvuus ei ollut kovin suuri koska en huomannut minkäänlaisia sivuoireita kuten sydämentykytystä kuten yleensä ottaessani jo kaksi annosta astma(kohtaus)lääkettä. Spirometria on erittäin tärkeä koska sen perusteella nukutuslääkäri osaa määritellä nukutuslaitteiston arvot oikeiksi.

Laboratoriossa otettiin lukuisia verikokeita ja sitä varten tuli olla 12 h syömättä. Niinikään piti olla virtsaamatta 4 h mikä ei onnistunut joten sain mukaani näytepurkin kotona otettavaa virtsanäytettä varten. Virtsataan pieneen purkkiin jonka kannessa olevaan koloon työnnetään tyhjöputki joka imee virtsaa sisäänsä ja säilyttää virtsan tutkimuskelpoisena 8 h ajan. Vein näytteet siten omaan terveyskeskukseeni.

Puolilta päivin tapasin jo aiemmin tapaamani ravintoterapeutin ja kaksi muuta leikattavaa henkilöä joiden kanssa menimme henkilöstöruokalaan koelounaalle jossa meille annettiin peini lautanen. Meidän piti kerätä lautaselle 2 dl ruokaa. Söimme ruuan sen jälkeen ja ainakin itse pystyin syömään suhteellisen hitaasti ja hyvin pureskellen. Olin itse asiassa hämmästynyt ruoka-annoksen suuruudesta. Muut eivät olleet tässä asiassa samaa mieltä. Olin varmaan jo orientoitunut pikkuruisiin annoksiin. Suosittelen tätä ajattelutapaa muillekin. Pitää koko ajan mielessään se, että syödään hyvin pieniä rukoamääriä kerrallaan ja hitaasti. Näin tuleva vähäruokainen elämä tuntuu jopa hienolta kun on etukäteen "näännyttänyt" ruoka-annokset ajatuksissaan pieniksi. Sitten 2 dl tuntuu sopivalta annokselta.

Sitten matkasinkin Peijaksen vatsakirurgiselle osastolle K4 jossa tapasin aivan ensimmäisenä minua haastattelemaan tulleen YLE:n radiotoimittajan joka istui aulassa. Keskustelimme vilkkaasti asioista ja sovimme, että hän seuraa minun haastattelujani ja tulee sitten mukaan itse leikkaukseen ja sen jälkeen osastolle leikkausta seuraavana päivänä. Toimittaja nauhoitti koko ajan käytyä keskustelua ja edioi materiaalista sopivan mittaisen radio-ohjelman josta myöhemmin.

Ensimmäiseksi sain kutsun hoitajan puheille joka kertoi yksityiskohtaisesti siitä miten leikkauksessa ja osastolla edetään. Jos oli kysyttävää niin pystyin kysymään mieltä askarruttavista asioista. Hoitaja tuntui tuntevan rutiinin varsin hyvin ja jos jollain on askarruttavaa asiaa niin kannattaa vaikka laittaa paperille muistilista kysyttävistä asioista. Tiettyjä asioita hoitaja pyysi kysymään lääkäreiltä kun tapaisin heidät.

Sitten oli vuorossa fysioterapeutti joka kertoi hengitystekniikasta ja tarkisti, että osasin palleahengityksen. Minulle esiteltiin litran vetoinen vesipullo johon laitetaan vettä hieman yli puolen välin ja sitten puhalletaan muoviletkun kautta veteen keuhkojen liman irrottamiseksi. Tätä piti leikkauksen jälkeen tehdä osastolla säännöllisesti ja myös kotona muutaman viikon ajan. Lisäksi sain oppaan hengitysharjoituksista.

Tapasin nukutuslääkärin jonka kanssa keskustelin nukutuksesta ja lääkäri kertoi minulle tarkasti kaikki ne vaiheet jotka nukutukseen valmistuauduttaessa tehdään ja mitä erilaisia toimenpiteitä siihen kuuluu. Sain kuulla, että nykyaikainen nukutus on hyvin kevyt ja potilas herää lähes välittömästi leikkauksesta. Enää ei ole ongelmia erityisesti runsaasti ylipainoisten kohdalla vaarallisesta pitkittyneestä heräämisestä koska nukutusta valvotaan hyvin tarkasti eikä mennä liian syvään uneen.

Sitten tapasin vielä leikkaavan kirurgin joka piti oikein "myyntipuheen" leikkauksen hyvistä puolista ja kertoi kuinka elämänlaatuni paranee aivan valtavasti. Kirurgi piirsi paperille kuvan leikkauksesta ja kertoi muutenkin siitä ja vastasi kysymyksiini. Varsin positiivinen kokemus oli tämäkin tapaaminen kuten kaikki muutkin tapaamiset Peijaksessa.

Kutsuttiin geenitutkimukseen

Minulle soitettiin ja kysyttiin haluaisinko osallistua HUS, Sisätautien tulosyksikössä tehtävään ja sen tutkijalääkärien (päätutkija professori Hannele Yki-Järvinen) suorittamaan tutkimukseen, jossa tutkitaan miten geenien monimuotoisuus vaikuttaa insuliiniresistenssiin ja veren hyytymistekijöihin. Leikkauksen yhteydessä otettaisiin rutiininäyte näytteenottoneulalla mikroskooppitutkimusta varten (rasva)maksan rasvaisuuden laadun ja määrän arvioimiseksi. Näytteestä määritellään lisäksi PAI-1 ja PPARgamman sekä muiden rasva- ja sokeriaineenvaihduntaan liittyvien valkuaisaineiden pitoisuus. Leikkauksen yhteydessä otetaan myös sormenpäänkokoinen noin gramman painoinen rasvanäyte sekä ihonalaisrasvasta että vatsaontelon sisäisestä rasvasta. Näistä näytteistä tutkitaan, miten rasvan aineenvaihdunta liittyy maksan rasvoittumisasteeseen.

Menin 18.11.2008 (kaksi päivää ennen leikkausta) Biomedicun 2:een jossa ensimmäiseksi allekirjoitin suostumuksen (olin saanut sen jo etukäteen sähköpostitse luettavakseni) jonka jälkeen minulta otettiin paastoverikokeet, josta määriteltiin verensokeri, pitkäaikaissokeri (HbA1c), insuliini, rasva-aineet ja kolesterolit, seerumin PAI-1, maksa-arvot (ALAT, ASAT, GT), tulehdusarvo CRP, munuaisarvo kreatiniini sekä veren natrium ja kalium. Seuraavaksi sain juotavakseni hieman Coca-Colaa muistuttavaa mutta ei ihan yhtä hapokastaTM juomaa sokerirasituskoetta varten.

Seuraavaksi minulta mitattiin kehon resistanssi ja reaktanssi joka vastannee suurinpiirtein bioimpedanssimittausta. Sain tulokset mukaani: Body Composition Data ja Prediction of Metabolic Rates.

Sitten parin tunnin odotus Tekniikan Maailmoja lukien jonka jälkeen uudet verikokeet. Sitten pääsinkin lähtemään kotiin. Oli mielenkiintoista kesksutella asioista henkilöiden kanssa jotka ovat tutkijoita tällä alueella. Hyvin mielenkiintoisia asioita.

Kun kaikki tutkimukseen osallistuvat koehenkilöt on tutkittu, saan yhteenvedon verinäytteiden tuloksista. Lisäksi patologi tutki maksan koepalan ja sain siitä lausunnon. Kirurgi soitti minulle puolitoista viikkoa leikkauksen jälkeen ja kertoi, että koepala oli normaali. Tämä koepala ja sen lausunto oli yksi hyvä syy osallistua tutkimukseen. Rahaa tutkimukseen osallistumisesta ei maksettu mutta sain korvauksen oman auton käytöstä (minulla on invapysäköintilupa) ja sen lisäksi kahvilipun kahvioon. Kahvio oli valitettavasti niin vaikean ja sekaisen työmaan toisella puolella, että jätin sen kahvilipun toiseen kertaan.

Leikkaus

Menin torstaiaamuna 20.11.2008 Peijakseen ohitusleikkaukseen (GBP = Gastric ByPass) ja kahdeksalta leikkasivat. Kaikki sujui todella hienosti viimeistä piirtoa myöten ja systeemi toimi kuin kellokoneisto. Sunnuntaina pääsin jo lähtemään kotiin ja tässä maanantaina ekaa kertaa nyt netissä. Olin kertonut, että kirjoittelisin Peijaksesta mutta siellä ei ole potilasnettiä eikä siellä olisi kyllä oikein tullut kirjoiteltuakaan. Sen verran pölpöttävää miessakkia sattui samaan huoneeseen että aika meni hyvin. Hoitajienkin piti välillä tulla ihmettelemään jutustelua.

Mahalaukusta erotetaan pieni pussukka (joitain kymmeniä millilitroja). Mahalaukku suljetaan ja alaosasta lähtevä pohjukaissuoli jätetään siihen kiinni ja katkaistaan noin metrin, puolentoista päästä.

Ohutsuoli liitetään pieneen vatsapussiin ja pohjukaissuoli liitetään ohutsuolen kylkeen ja pohjukaissuolen ja ohutsuolen välille tehdään liitos siten, että niiden välillä on yhteys ja sappi- ja haimanesteet pääsevät sekoittumaan ruokamassaan. Tästä nimitys Roux-en-Y.

Torstai 20.11.2008

Torstaina olin Peijaksessa hieman ennen seitsemää aamulla ja minulle näytettiin huoneeni ja kaappini. Olin ottanut turhan ison laukun mukaan eikä helposti mahtunut hyvin kapeaan kaappiin mutta kun sitä siinä ängettiin niin onnistuihan se.

Seuraavaksi sainkin takaa auki olevan paidan ja hassut Tarzankalsarit sekä mukavat tukisukat. Valkoiset ja puolireiteen ulottuvat. Niissä oleva reikä piti laittaa jalkapohjaan mutta ei se kyllä ainakaan minulla siellä oikein pysynyt vaan isovarpaat hakeutuivat niistä aina ulos.

Sitten vietiin leikkaussaliin ja olin kuin amerikkalaisessa elokuvassa jossa käytävien valot vilisevät katossa sitä mukaa kuin matka edistyy. Lopulta aloimme saapua leikkuria kohti ja kummallakin puolella oli paljon ihmisiä jotka vuoronperään tervehtivät ja kertoivat tehtävänsä. Oli yllättävän paljon porukkaa ja aloin tuntea luottavaisuutta asian suhteen koska oltiin liikkeellä isolla henkilömäärällä ja aivan selvästi ammattitaitoisella sellaisella. Leikkaussalihenkilökunnan esittäytyminen ja tervehtiminen oli todella mukava asia. Kivan tuntuista porukkaa kaikki tyynni.

Sitten saavuimme leikkuriin ja se olikin hieno. Vaikka on nähnyt televisiossa jos jonkinlaista leikkaussalia ja muuta vastaavaa niin oli tämä upea. Uusimmat ja parhaimmat laitteet mitä voi rahalla saada. Missään kuulemma ei oltu kitsasteltu ja siltä se näyttikin.

Sitten saavuimme leikkauspöydän viereen ja minut nostettiin sille. Olin vähän jännittänyt miten hyvän asennon saisin, mutta siinä etsittiin paras mahdollinen asento ja laitettiin erilaisia tukia joka puolelle ja koko ajan kysyttiin onko hyvä asento vai painaako jostain tai muuta sellaista. Peijaksessa on erityisesti lihavuusleikkauksia varten suunniteltu, leveä, vahvistettu erikoisleikkauspöytä. Aivan kuin oltaisiin astronauttia laitettu avaruusalukseen lennolle. Lopulta asento oli todella mukava ja jalkoihin laitettiin ilmalla toimivat verenkiertoa pumppaavat muovisäärystimet jotka tuntuivat jaloissa todella mukavilta. Ne seurasivat minua Teholle saakka jossa sain vielä niistä nauttia. Sieltä eivät enää osastolle niitä antaneet mutta tukisukat sain pitää koko ajan osastolla. Näiden toimenpiteiden tarkoituksena on ennaltaehkäistä laskimotukoksia. Sitten "Nukkumatti" saapui ja joku paineli otsaani muutaman terävän tuntuisen anturin (vähän kuin olisi ollut karkeaa hiekkapaperia) ja kertoi, että niiden avulla seurataan unen syvyyttä ja pystytään herättämään nopeasti kun leikkaus on ohitse. Vähän se kiinni painelu tuntui muttei kauan. Koska minulla on vaikea-asteinen uniapnea, katsottiin kurkkuun, että saako hengitysputken sinne hyvin paikalle. Siinä vaiheessa suuhun ja kurkkuun ruiskutettiin puudutusainetta joka maistui (tai oli kai maistuvinaan banaanilta). Samanlaista oli joskus suihkutettu kun nenäni väliseinämää pienennettiin radioaalloilla. Vähän se oli pahanmakuista ja tuntui valuessaan mutta ei nyt mitenkään kestämätön paikka. Sitten kurkku olikin puutunut eikä ilmeisesti ollut tarvetta työntää hengitysputkea valveilla ollessani.

Koska minulla on varsin ikävä kokemus eetterinukutuksesta 50-luvun lopulta, olin nukutusta vähän jänistänyt mutta Nukkumatti tai Nukkumatin apulainen sanoi, että tämä on aivan erilainen uni ja pikemminkin sellaiset virkistävät ja mukavat päiväunet. Sen jälkeen en muistakaan yhtään mitään.

Leikkaus tehtiin tähystämällä mikä on erinomainen asia koska avoleikkauksena tällainen leikkaus olisi varsin suuri ja haavainfektion vaarakin moninkertainen. Leikkauksen suoritti kaksi kirurgia yhdessä. Toinen teki varsinaisen "teknisen työn" ja toinen valvoi. Kummatkin maan parhaita kirurgeja tällä alueella. Peijaksessa ei ole tehty toistaiseksi yhtään avoleikkausta tämän vuoden aikana vaan kaikista ollaan selvitty tähystyksellä.

On neljänlaisia lihavuusleikkauksia. Tämä minulle suoritettu Roux-en-Y mahalaukun ohitusleikkaus tehokas ja vaativa myös leikkaavalle lääkärille. Ohitusleikkaus on tähänastisten kokemusten valossa juuri se ihmeitä tekevä leikkaus jolla saadaan verensokeri kuriin ja joka vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan. Esimerkiksi näläntunne useimmiten häviää mistä on melkoista apua laihduttamisessa. Erilaisista huhuista huolimatta Suomessa tehdään ohitusleikkaus nimenomaan Roux-en-Y -tyyppisenä!

Toinen vaihtoehto on mahalaukun typistys jossa kavennetaan mahalaukkua ja loppuosa poistetaan reiän kautta. Typistyksessä pohjukaissuoleen ei kosketa lainkaan. Tämän jälkeen aika usein tehdään myöhemmin ohitusleikkaus jos tulokset eivät ole olleet riittäviä.

BPD:ssä (Biliopancreatic Diversion) mahalaukun typistys on poikittainen ja radikaalimpi kuin DS:ssa (Duodenal Switch), jossa typistys on pitkittäinen. Horisontaalinen (poikittainen) gastroplastia ei ole nykyään käytössä huonojen tulosten johdosta. Käypähoito: Mahalaukun ohitus (gastric bypass) vs. gastroplastia

Neljäs tapa on käyttää pantaa josta on kerrottu muun muossa edellä mainituissa TV-uutisissa. Se on kohtalaisen helppo toimenpide mutta Peijas ei ole niitä tehnyt lukuisten muualta tietoon tulleiden komplikaatioiden vuoksi. Peijaksessa on kyllä poistettu useita pantoja. Panta on periaatteessa ihan hyvä mutta se harvoin pysyy kunnolla paikallaan ja voi syöpyä mahalaukun sisään tai aiheuttaa muita ongelmia.

Hetken päästä heräsin siihen kun vatsastani ulos tulevaa dreeniä (n. 50 cm muoviletku joka kiertää vatsaontelossa tuoden nestettä ulos pussiin) ommeltiin kiinni. Tekivät siihen muutaman tikin ja toisen tikin kohdalla muistan sanoneeni "auts" kun hieman nipisti.

Kaikissa sairaaloissa dreeniä ei laiteta mutta itse ainakin pidin sitä hyvänä asiana, että näki miten vatsaontelosta tulee nestettä ulos eikä jää sinne sisälle. Neste kyllä häviää itsestään ilman dreeniäkin.

Dreenin reikä jää myös useiksi viikoiksi sellaiseen tilaan, että se erittää nesteitä ulos jonkin verran mikä niinikään on hyvä asia. Alussa neste on kirkaan punaista ja muuttuu hyvin tummanpunaiseksi. Sidettä pitää muistaa vaihtaa päivittäin.

Peijaksessa käytetyn "suoran" dreenin (muoviputki jossa on reikiä) poisto ei tuntunut oikeastaan yhtään miltään. Kyseessä on ns. passiivinen dreeni jonka pussin tulee olla alhaalla koska neste valuu omalla painollaan pussiin.

Nukutuksessa minulle laitettiin myös virtsakatetri joka huolehti vessassakäynnistä. Osastolle siirrettäessä se sitten poistettiin. Poisto ei juuri lainkaan tuntunut kuin korkeintaan vähän hassulta.

Olin kuvitellut tuossa vaiheessa olevani jossain muualla mutta leikkauksessa mukana ollut Yleisradion toimittaja sanoi, että heräsin siinä leikkauspöydällä. Samainen toimittaja kertoi, että oli todella vaikuttunut operaatiosta. Kaikki tuntuivat tietävän mitä pitää tehdä ja vaikka tavaraa oli pilvin pimein, ei ollut missään vaiheessa sellaista tilannetta, että asia ei olisi sujunut juuri niin kuin pitääkin. Leikkaukseen osallistuvia henkilöitä oli erittäin paljon.

Kyseinen radio-ohjelma Kertomuksia Suomesta tuli Yle Radio 1:ssä 11.12.2008. Sama toimittaja otti uudelleen yhteyttä keväällä 2010 jolloin tehtiin edelliseen osaan jatkoa.

Teho-osastolle

Seuraavaksi minua vietiinkin sovitusti Teho-osastolle (TVO = Tehostetun Valvonnan Osasto) joka ei ole lainkaan sellainen kuin samannimisessä jenkkien TV-sarjassa "ER" oleva joka itse asiassa on ensiapupoliklinikka eikä mikään teho-osasto.

Peijaksessa on rutiinia viedä ensimmäiseksi yöksi tämän leikkauksen jälkeen Teholle valvontaan, joka tieto rauhoitti huomattavasti leikkaukseen mennessäni. Muissa sairaaloissa viedään leikkauksen jälkeen yleensä heräämöön joka ei ole yhtä intensiivinen tarkkailutila kuin teho-osasto jossa on Peijaksessa jatkuvasti kaksi kirurgia ja kaksi anestesialääkäriä hälytysvalmiudessa.

Siinä sitten olin jo mielestäni kohtalaisen hereillä kun touhusivat ympärilläni tarkkaillen veren happisaturaatiota, verenpainetta, hengitystä sun muita tärkeitä asioita. Aina välillä kun hieman inahdin, että pikkasen sattuu vatsaan, hoitaja toi kipulääkettä ja taas helpotti. En muista, että siellä olisi mitään sen kummempia kipuja ollut. Hieman yöllä minua vaivaana fibromyalgiakipu vaivasi ja sain siihen sitten eri lääkettä joka auttoi kummasti.

Fibromyalgia on eräänlainen reumasairaus jossa kipuaistimus on herkistynyt ja kipu vaihtelee eri paikasta toiseen kuten käsien ja jalkojen välillä Itselläni hyvin yleisesti käsissä aina käden yläosasta sormenpäihin saakka. Fibromyalgia on kiputila eikä se vaihingoita kehoa kuten "oikea" reuma tekee. Fibromyalgian diagnoosiin tarvitaan kiputila joka vaihtelee molempien käsien ja molempien jalkojen välillä ja sen lisäksi ns. kipupisteistä, joita on yhteensä 17 kpl, tulee löytyä vähintään 11 kpl.

Ennen leikkausta laitoin jalkaani pitkät ja erittäin mukavat tukisukat. Sen jälkeen jalkoihin laitettiin pumpaavat "säärystimet" jotka aikaansaivat miellyttävän pienen pumppauksen jonka tarkoituksena on estää laskimotukoksia joiden vaara aina on tällaisessa leikkauksessa. Painesäärystimet olivat minulla vielä teholla mutteivät antaneet niitä mukaani osastolle. Moni on kyllä kysynyt niitä mukaansa.

Olin edellisenä iltana pistänyt tulotarkastuksessa mukaani annetun Klexane-piikin itse kotona. Klexane on tukoksia estävä lääke. Samaa lääkettä pistetään myös leikkauksen jälkeen kotona parin viikon ajan iltakahdeksalta. Hyvin helppo pistää navan seudulle (josta se imeytyy parhaiten). Neula on ohut ja verrattavissa suurinpiirtein insuliinipiikin antamiseen. Klexanekuurin aikana ei oteta mitään muuta verenohennuslääkettä kuten Aspirinia!


Herättyäni minulla oli jano ja kurkku aivan karhea ja hieman kipeä johtuen hengitysputkesta. Kurkku oli kuin santapaperia eivätkä antaneet mitään juotavaksi. Muodostin suussani sylkeä ja nielaisin sitä ja se auttoi aina jonkin aikaa. Sain myös sitruunanmakuisia tikkuja joiden päässä oli hyvin niukalti nestettä. Sen tarkoitus oli muodostaa limakalvoille suojakalvoa. Kaivoin pussin pohjasta muutaman tipan nestettä ja kostutin sillä suutani. Ei se jano tai kuivuden tunne mikään kestämätön ollut. Kurkku tuntui hieman kipeältä parisen viikkoa leikkauksesta. Lähinnä aamulla kun kurkku oli kuiva.


Vieressäni oleva, ajoittain erilaisilla piippauksilla toimintaansa säestävä, monitori näytti useita erilaisia tärkeitä tietoja elintoiminnoistani. Ylimpänä tärkeä sydänkäyrä joka on hyvin yksinkertainen eikä sisällä kovin paljon tietoa samalla tavalla kuin "oikea" sydänfilmi joka otetaan useampikanavaisena. Tarkoitus onkin tässä tapauksessa tarkkailla sitä, että jo sydänfilmissä terveeksi todettu sydän lyö normaalisti. Jos kyse olisi sydänvalvontayksiköstä niin tarkkailu olisi monipuolisempaa. Käyrän perässä näkyy lyöntitiheys 71

Seuraavana on näkyvissä verenpaine 132/70 joka on erinomainen.

Sitten niinikään erittäin tärkeä tieto eli happisaturaatio 99 joka on niinikään erittäin hyvä. Maksimi on 100 ja tämä arvo kertoo verenkierrossa olevan hapen määrän. "Happikyllästeisyys eli happisaturaatio 1. luku joka ilmoittaa, kuinka suuri osa (montako prosenttia) verenpunan hapensitomiskohdista on liittänyt itseensä happea; 2. kudoksen happipitoisuuden suhde sen maksimaaliseen happipitoisuuteen)." Duodecim terveyskirjasto

Alimpana hengitystiheys. On näköjään meikäläinen juuri haukkaissut henkeä kun yksi käyrä on suurempi.

Tällaisella sormenpääanturilla mitataan happisaturaatiota ja laite on erinomainen keksintö. Samanlainen mittaustapa on käytössä esimerkiksi ambulanssimiehistöllä jolloin he näkevät hyvin nopeasti pelkästään sormenpäästä mittamalla, millainen on potilaan happitilanne. ranteeseen menee valtimokanyyli joka laitettiin ennen leikkausta hereillä ollessani. Enpä juuri paljon sen laittamisesta muista.

Poikani kävivät minua katsomassa viiden aikaan ja juteltiin siinä hieman yli puoli tuntia. Itse olin mielestäni ihan selvä mutta poikien mielestä siinä kyllä ihan ilmeisesti "aineissa". Sen verran sössöttävää puheeni oli. Ja olin kai kommentoinutkin jotain tavallisuudesta poikkevaa asiaa. Mitään muistikatkosta tilanteesta ei ole mutta kai siinä sitten erilaisten mömmöjen vuoksi olisi ollut varsin kelpaamaton auton rattiin.

Kieleni oli kuulemma aivan sininen ikäänkuin olisin syönyt Smurfin. Sininen väri kielessä tulee leikkauksen aikaisesta mahalaukku-ohutsuoliliitoksen tarkistuksesta eli sauma tarkistetaan väriaineella (metyylisini, Methylene blue) heti sauman teon jälkeen.

Happiviikset olivat minulla päiväsaikaan. Koska minulla on vaikea-asteinen uniapnea minun pitää käyttää aina nukkuessani laitetta joka syöttää paineella ilmaa keuhkoihini. CPAP -laitteeni on sen mallinen ettei siihen saa happea kiinni, jonka vuoksi otettiin happiviikset pois yön ajaksi sillä happea oli muutenkiin annettu varsin vähän päivän mittaan. Jos tarvetta olisi ollut niin CPAP-laitteena olisi voitu käyttää varsinaista happilaitetta siinä sängyn vieressä.

Kun paine on suuri (17,5 cmH20) haittaa se jo maskin pysymistä kasvoilla. Leikkaus auttaa painon pudottua myös tähän ja ainakin painetta voidaan laskea tulevaisuudessa huomattavasti ja mahdollisesti luopua koko laitteestakin jos hyvin käy.

Olen kokeillut monia maskeja mutta viimeisin malli, joka näkyy kuvassa , on osoittautunut parhaaksi. Siinä on alhaalla muovisiima joka pitää maskin koko ajan oikeassa asennossa pään asennosta riippumatta. Maski pääsee liukumaan sitä pitkin.

CPAP-laitteen myötä nousi kuitenkin elämänlaatuni huikeasti kun sain yöllä nukutuksi enkä ollut väsynyt seuraavana päivänä. Jos epäilet uniapneaa niin suosittelen keskustelemista lääkärisi kanssa. Uniapneaa on nykyisin diagnosoitu yhä kiihtyvällä vauhdilla ja Peijaksella on hieman resurssipulaa hoitaa kaikkia nopeasti. Lainattavia ns. Auto-CPAP-laitteita on vain 4 kpl vaikka tarvittaisiin useampia. Laite on sellainen, joka automaattisesti säätää potilaan tarvitseman ilmanpaineen ja rekisteröi sen. Tämän perusteella lääkäri voi määritellä potilaan oman CPAP-laitteen paineen oikeaksi. Kun tämän leikkauksen myötä paino putoaa radikaalisti, pitäisi myös CPAP-laite saada pikkuhiljaa säädettyä pienemmälle tasolle. Koska Auto-CPAP-laitteita on vähän, aiheuttaa se jonoa. Hoitaja saa laskea CPAP-laitteen painetta hieman mutta suuremman säätämisen määrittelee aina lääkäri kokeiden jälkeen. Minulla on aika hoitajalle helmikuun loppupuolella jolloin hän katsoo laitteeni käyttötunnit ja sitten katsotaan, saisinko Auto-CPAP-laitteen jostain välistä käyttööni vuorokaudeksi jotta paine voitaisiin tarkistaa tarpeksi alas. Hoitaja kertoi, että potilaat osaavat itse sanoa jos painetta on liikaa. Itse en ole tätä vielä havainnut mutta ehkä sekin jossain vaiheessa tapahtuu.

Koska olen pitkään kärsinyt nenän tukkoisuudesta, teki peijaksen korvalääkäri minulle RF(T)A = Radio Frequency Thermal Ablation -toimenpiteen eli kuumennushoidon jossa nenän sierainten välissä olevaa hypertrofista alakuorikkoa kuumennettin radioaalloilla mikä aikaansai kuorikon supistumisen. Toinen sieraimeni oli ollut jokseenkin aina tukossa joten kuorikko oli toispuoleinen. Nenähengitykseni parani huomattavasti. Toimenpide tehdään polikliinisenä toimenpiteenä eikä kestä kovin montaa minuuttia. Ensin nenään suihkutetaan (muka) banaaninmakuista puudutusainetta joka oli vähän tujun tuntuista mutta ei mikään kestämätön paikka. Sen jälkeen lääkäri kuumensi kuorikkoon työnnetyllä sondilla väliseinää. Näitä kuumennuksia tehtiin muutamia. Ei sattunut lainkaan ja rutina vaan kuului kuin kuorikko kapeni. Toimenpiteen jälkeen sain mukillisen jääpaloja joita piti jäädä puoleksi tunniksi imeskelemään odotustilaan. Tämän jälkeen neästä tuli hieman verta ja nenä oli hyvin tukossa noin 10 päivää kunnes sitten helpotti. Sen jälkeen en ole enää tarvinnut Otrivinia (limakalvoja supistavaa ainetta vrt. Nasolin) vaan nenä on ollut auki ilmankin. Korvalääkärit siirrettiin jokin aika sitten Korva- ja Silmäsairaalaan joten Peijaksessa tätä toimenpidettä ei enää valitettavasti tehdä.

Uniapneadiagnoosia varten potilaaseen voidaan asennetaan erilaisia antureita joiden kanssa hän nukkuu kotonaan. Laite on akkukäyttöinen ja se tallentaa pulssin, veren happikylläisyyden (oksimetri), nenän ja suun kautta kulkevan ilmavirran vaihtelun, potilaan asennon (selällään/kyljellään/mahallaan) sekä rintakehän liikkeen (keuhkojen liike). Sen jälkeen ollaan sairaalassa yksi yö jona aikana Auto-CPAP-laite rekisteröi tarvittavan paineen. Potilas saa sitten kotiinsa oman CPAP-laitteen yksilöllisesti valitulla naamarilla varustettuna. Muutaman viikon tai kuukauden jälkeen ei enää haluakaan nukkua ilman laitetta.

Yö sujui Teholla rauhattomammin kuin päivä koska joka puolella piipitteli ja hoitsut kuljeskelivat pitkin poikin tarkkailemassa laitteita ja säätelemässä hälytysrajoja. Minunkin laitteeni tuntui piippailevan vähän väliä. Lopulta se harveni kun hälytysrajoja laitettiin pikkuhiljaa kauemmas. Hälytysrajat ovat alussa hyvin tiukat ennen kuin potilaan kunnon mukaan uskalletaan sitten laittaa hieman isommat vaihteluvälit. Suurin osa niistä osaston hälytyksistä kai onkin lähinnä tällaisia hälytysrajojen tarkistuksia. Aamuyöllä älysin pyytää korvatulpat ja sain nukutuksikin.

Osastolle

Perjantai 21.11.2008 ensimmäinen postop. (postoperatiivinen eli leikkauksen jälkeinen) päivä.

Seuraavana aamuna sitten lähdettiinkin vatsakirurgian osastolle. Sitä ennen piti kuitenkin tarkistaa varjoainekuvauksella, että leikkaussaumat pitävät eivätkä vuoda. Edellisenä päivänä oli juuri aiemmin leikattu kaveri evästänyt, että kannattaa juoda varjoaine hyvin hitaasti. Hän oli juonut liian nopeasti ja se aiheutti kipua. Minut kuljetti Teholta röntgeniin Peijaksen oma kuljetusosasto joka kuljettaa sänkyjä pitkin isoa sairaalaa. Usein tarvitaan sängyn kuljettamiseen kaksi hoitajaa kun taas tottunut kuljettaja selviää yksinään tehtävästä. Kuljettajat myös saattavat potilaita tarvittaessa. Peijaksen kuljetustiimissä on yhdeksän kuljettajaa mutta enemmänkin porukkaa tarvittaisiin koska osa on vapaalla ja työt on jaettu vuoroihin. Hyvin sujui kuljetus ilman kolhuja ja törmäyksiä. Menimme röntgentilaan jossa suoritettiin läpivalaisu. Menin seisomaan levyä vasten ja sain käteeni pienen kupin jossa oli melko voimakkaasti aniksen makuista mömmöä jota piti juoda vähän kerrassaan. Näin itsekin monitorin kuvapinnalla kuinka se mömmö siirtyi eteenpäin aika mutkikkaan näköistä tietä pitkin. Monet ovat kertoneet, että varjoaine on pahan makuista mutta lapsuudessa hankittu Aniskaramellitottumus auttoi varmaan tässä asiassa. Kaikki näytti hyvältä mutta tutkivat vielä tarkemmat kuvat ja ilmoittavat osastolle. Jos kaikki on kunnossa, voi potilas aloittaa nesteiden juomisen suun kautta. Jos sauma ei ole kunnossa, toimitaan tilanteen mukaan.

Laihdutusleikkausfoorumilla http://laihdutusleikkaus.palstani.com/ ollaan kehuttu Peijasta ja kyseistä osastoa eikä syyttä. Saamani palvelu oli kertakaikkiaan loistavaa. Aivan kuin olisi ollut joku VIP tai valtiovieras jota hyysätään koko ajan.

Osastolle saapumisen yhteydessä nousin taas ylös, mikä sujui paljon odottamaani helpommin. Kävin sängylle ja sain päälleni tavallisen pyjaman ja sen jälkeen alkoi normaalia osastorutiinia verikokeineen muineen. Koko ajan oli jokin tippa tippumassa. Erilaisia liuoksia oli isosta pullosta ja vähän väliä aina uusi pikkupullollinen antibioottia infektioiden estämiseksi. Illalla klo 8 ja aamulla samaan aikaan pistin Klexane-piikin navan viereen (samanlainen piikki joka tuli laittaa leikkausta edeltävänä iltana kotona) laskimotukosten estämiseksi. Osastolla minulle ei enää annettu nestemäistä kipulääkettä suoneen vaan kaksi Panadolia kolmasti ja kaksi Tramalia kahdesti päivässä. Kun yöllä tikit vähän olivat kipeitä niin sain yöllä pari Tramalia joka helpotti. Minulla on Fibromyalgia joka lisäsi kipuja ja sain myös käsikipuun Tramalia yhtenä yönä.


Tippa oli vasemman käden selkämyksessä ja kanyyli meni lopulta tukkoon ja piti laittaa uusi kyynärtaipeeseen. Koska on paljon läskiä niin laskimon löytäminen kanyylia varten on aika haastavaa ja sitä voi joutua jonkin aikaa etsimään. Taas yksi syy laihduttaa. Onhan noita... Kannattaa vähän varoa ettei nosta sitä kättä kovin ylös jossa kanyyli on koska paine-ero pullon ja suonen välillä pienenee ja tippa tippuu hitaammin. Kanyyli laitetaan vähän samaan tapaan laskimoon kuin verikoekin otetaan. Kanyylin laitto on vaan tarkempaa, että se menee kunnolla suonta pitkin. Sellainen hyvin ohut muoviputki joka sitten teipataan käteen ja jossa on kiinni han(oj)a. Leikkurissa oli myös valtimokanyyli joka poistettiin Teholta lähdettäessä.

Käden selkämyksessä ollut kanyyli oli siinä neljättä päivää ja meni aika ajoin tukkoon joten sitä jouduttiin availemaan ja härnäämään jonkin verran. Kanyylin paikka on parin viikon jälkeen leikkauksesta vielä arka paineltaessa. Tämä on normaalia ja joskus voi mennä pitkäkin aika paranamiseen. Kipuun voi laittaa esimerkiksi Orudis-geeliä voidetta. Itselläni paikka ei särje vaan tuntuu ainoastaan paineltaessa. "Kanyylia ei vaihdeta rutiininomaisesti vaan sen kuntoa ja pistoskohtaa tarkkaillaan päivittäin. Samaa infuusiokanyylia voidaan käyttää käyttää niin pitkään kuin se toimii eikä infektion merkkejä ole näkyvissä (vaihtovälin suositus 72 - 96 h)." I.V. -lääkehoidon turvallinen toteuttaminen -projekti.

Osastolla aloin puhallella hieman yli puolen välin täytettyyn vesipulloon noin 1-2 h välein ja joka kerta syvään sisäänhengittäen ja sitten puhaltaen keuhkot täysin tyhjäksi. Tämä harjoitus on tärkeää siksi, että sillä estetään keukojen alaosan "kasaanpainuminen" eli harjoitetaan keuhkoja niin, että syvällä keuhkoissa mahdollisesti oleva lima poistuu ja koko keuhkojen kapasiteetti tulee käyttöön. Tämä harjoitus auttaa myös estämään keuhkokuumeen syntyä.

Osastolla piti pitää kirjaa juomistaan. Pöydälle tuotiin lasillinen vettä ja mehua ja merkattiin punaiseen listaan kummankin kohdalle "200" (ml). Kun se oli juotu, sama määrä piti merkitä toiseen sarakkeeseen. Jos ei ollut juonut kuin osan niin merkittiin vain juotu osa. Minulle tuotiin monta kertaa myös maitoa mutta koska olen tottunut juomaan rasvatonta maitoa jo 60-luvun lopulta saakka, ei tämä (Ykkösmaito) sitten oikein rasvaisena maistunut. Mehu oli ihan kohtalaisen hyvän makuista. Jos ei juo lainkaan jotain niin merkitään tietysti "0". Ensimmäisenä päivänä tuli juoda 1000 ml eli litra nestettä. Joko vettä tai mehua. Meni ihan hyvin vaikka pitikin suurinpiirtein koko ajan siinä lipitellä ja yrittää muistaa ottaa. Minulle ei juomista muistutettu mutta jos en olisi juonut mitään niin ehkä sitten olisivat sanoneet. Samana päivänä poistettiin myös leikkaussalissa nukutuksessa laitettu virtsakatetri. Poisto ei paljon tuntunut. Vähän ehkä hassulta. Annettiin ohjeeksi liruta WC:ssä olevaan teräsmittamukiin jonka hoitaja käy säännöllisesti tyhjentämässä. Ensin ei oikein tahtonut tulla mutta kun puhuivat katetrin takaisin laittamisesta niin johan alkoi virtsakin kulkea.

Kuvassa näkyy kuinka vasemman käden selkämykseen on kiinnitetty kanyyli johon menee tällä kertaa kaksi eri tippaa. Hanoilla voidaan säätää tippojen kulkua kätevästi. Vatsasta tulee esiin dreeniputki joka tuo vatsaontelosta nesteitä pussiin. Sängyllä oleva muovikansi kuuluu ruokatarjottimeen.

Lauantai 22.11.2008 toinen postop. päivä

Seuraavana päivänä nestemäärä kaksinkertaistettiin 2000 ml:aan ja silloin tuotiin myös ruokaa. Bataattikeittoa jonka söinkin ja ohutta velliä joka ei maistunut. Eikä maistunut seuraavanakaan päivänä. Osasyynä ehkä vellin ulkonäkö joka ei muistuttanut television gourmeeruokaohjelmien kattauksen ulkonäköä. Jälkiruokaakin tuli kulhollinen. Taisi olla mustikkarahkaa. Seuraavana päivänä suklaavanukasta. Sekin meni alas mutta varsinaiseen keittoon en tullut koskeneeksi. Pyrin lähinnä huolehtimaan nesteen nauttimisesta jota pidettiin tärkeimpänä. Leikannut kirurgi vähän lupaili, että voisin ehkä päästä seuraavana päivänä kotiin jos vaan pystyn sen 2000 ml nestettä juomaan. Se oli ehdoton vaatimus. Ja tietysti veriarvojen tulee myös olla kunnossa.

Leikkauksen jälkeen on hyvin tärkeää aloittaa ruokailu varovasti. Ohjeet vaihtelevat eri sairaaloiden välillä hyvinkin paljon ja joissain sairaaloissa annettiin aiemmin ohjetta, että nestemäistä ruokaa syödään ensimmäinen kuukausi ja toinen kuukausi sosemaista ja sitten vasta siirrytään kiinteään. Suositusta on muutettu niin, että 2 viikkoa syödään nestemäistä, sitten sosemaista ja sen jälkeen siirrytään normaaliin ruokaan. Itse olen siirtynyt hieman nopeammin koska mitään ongelmia ei ole tullut. Pureskelen ruuan äärimmäisen hyvin niin, että se on nieltäseesä hyvin tasapaksua. Nyt kun leikkauskesta on kulunut 2 1/2 viikkoa, syön jo melkein normaalia ruokaa mutten vielä kiinteää lihaa tai esimerkiksi tomaatteja joiden kuori on sitkeä.

Sunnuntai 23.11.2008 kolmas postop. päivä

Sitten aloinkin jo olla aika hyvässä kunnossa vaikkei missään vaiheessa mitään kovin vaikeaa olotilaa ollutkaan. Dreeni vedettiin ulos vatsasta (olipas pitkä). Tuli paljon kivuttomammin kuin olin ehkä odottanut. Olihan siinä vieressä kaverilta pari päivää aiemmin se poistettu eikä mitään vaikeuksia siinäkään ollut. Letkussa oli paljon reikiä ja letku kierteli pitkin vatsaonteloa keräten nestettä. Olin kuvitellut sen olevan vain vatsanpeitteiden läpi laitettu. Kirurgi oli sitten valmis päästämään minut kotiin sunnuntaina. Hoitaja kuitenkin saapui jonkin ajan päästä paikalle ja sanoi etteivät ehkä uskallakaan vielä päästää kotiin koska olen toipinut nopeammin kuin sisätautipuoli oli odottanut. Siellä oltiin laskettu, että pääsisin kotiin ehkä maanantaina ja lääkärin piti siis tällöin tavata minut. Ei ollut siis myöskään kirjoittanut vitamiinien reseptejä ja piti myös katsoa lääketilanteeni jatkoa silmälläpitäen. Siinä kuitenkin sitten kirurgi katsoi, että minut uskaltaa päästää kotiin. Tulisin maanantaina Peijakseen sisätautilääkäriä tapaamaan. Homma hoitui kuitenkin niin, että tämä soitti minulle ja kerroin aamulla mittaamani verensokerin, verenpaineen ja lämmön ja sovimme puhelimessa jatkon lääkkeitteni osalta. Soitti puhelinreseptin apteekkiin. Osasyynä tällaiseen päätökseen oli varmaan ulkona oleva melko paha keli johon ei ehkä ole hyvä lähteä kompastelemaan. Olin myös lääkärin kanssa keskustellut asioista aiemmin melko paljon joten hän tunsi tilanteeni hyvin. Kaiken kaikkiaan pitää todeta, että kaikki sujui hienosti ja kirurgit tekivät ilmeisen hyvää työtä kuten tietysti koko muukin leikkaustiimi. Unohtamatta Tehoa ja osastoa jossa pistin merkille, että hoitajilla on todella paljon töitä ihan jatkuvalla syötöllä. Vähän väliä jossain piippaa ja potilas kutsuu hoitajaa ties minkä syyn vuoksi. Siksi täytyykin ihailla K4:n henkilökunnan työvireyttä vaikka työtä on yllin kyllin ja monet potilaat vaativat paljon hoitoa.

Kotiin

Kuva klikkaamalla isomaksi. En suosittele herkimmille lukijoille.

Leikkaus tehtiin tähystyksellä ja reikiä tehtiin kaikkiaan kuusi kappaletta. Reikien määrä vaihtelee neljästä kahdeksaan tapauksesta riippuen. Dreeniä varten ei tehdä erillistä reikää vaan yhtä leikkauksen reikää käytetään siihen tehtävään. Kaikissa rei'issä dreeniä lukuunottamatta on muutama sulava tikki jotka poistuvat itsestään muutaman viikon sisällä eikä niitä tarvitse käydä erikseen otattamassa pois ellei tikeistä jää jotain jäljelle. Jos tikit ovat sulavia, saa saunaan tai uimaan mennä vasta 12 päivän kuluttua leikkauksesta!

Kuva tikeistä peitelapun alla. En suosittele herkille lukijoille.

Kotona otin pois sairaalassa laitetun peitelapun ja vaikka haava näyttääkin hurjalta ja syvältä se ei ole ollut lainkaan kipeä. Olen päivittäin suihkuttanut haavaa lämpimällä vedellä ja sitten kuivannut varovasti painelemalla (en koskenut itse haavaan) jonka jälkeen asentanut peitelapun päälle. Koska haava vuotaa sen verran, että tavallinen lappu tulee melko nopeasti läpi, olen alussa käyttänyt suihkunkestävää mallia jossa on muovipinta jotta veri ei tahraisi vaatteita. Kumpiakin lappuja saa ostaa apteekista. Sairaalasta antoivat mukaan muutaman MEPORE -merkkisen siteen kooltaan 9 cm x 10 cm ja samanmerkkisiä ostin apteekistakin. MEPORE-PRO on suihkunkestävä ja maksoi 1,14 euroa / kpl ja tavallinen on MEPORE jonka hinta 0,58 euroa kpl. Koska suihkunkestävässä on muovikalvo on hyvä antaa haavan tuulettua hieman ennen kuin laittaa uuden suihkutuksen jälkeen. Olen myös laittanut tavallisen Meporen päälle pätkän läpinäkyvää pakkausteippiä joka estää verta tahrimasta vaatteita. Läpinäkyvää siksi, että haavakohta näkyisi jos veren väri muuttuu tai vuoto lisääntyy odottamatta. Dreenihaavan vuoto lakkaa aika pitkän ajan kuluessa ja minulla vuotaa edelleen kun leikkauksesta on yli kaksi viikkoa. On hyvä, että nesteitä pääsee vatsaontelosta ulos. Vuotava neste on ollut hyvin tummanpunaista.

Nykyään haavaa ei enää puhdisteta muulla kuin puhtaalla vedellä!

Lääkäriin on otettava yhteyttä jos haava (myös muut kuin dreenihaava) aiheuttaa seuraavia oireita:

  • Haavasta vuotaa runsaasti verta.
  • Haavakipu voimistuu 1-2 vrk ompelun jälkeen.
  • Haavasta erittyy märkäistä eritettä.
  • Haava ja sen ympäristö kuumottaa, punoittaa ja turvotus lisääntyy.
  • Lämpö nousee ja/tai esiintyy vilunväristyksiä.

Vatsassa tunne kuin siellä olisi ilmapallo

Olen suurinpiirtein koko leikkauksen jälkeisen ajan tuntenut vasemman rinnan alla, kyljessä jonkinlaista pienen kivun tapaista kiristävää tunnetta. Etenkin kun nousen istumasta ylös, tuntuu siltä kuin jokin kiristäisi vatsassa. Ikään kuin vatsaontelossa olisi ilmapallo.Tunne menee ohitse kun liikkuu jonkin aikaa. Mainitsin asíasta kirurgille joka pyysi minua käymään osastolla ja sitä ennen otattamaan verikokeita. Hän pohti, että kyseessä voisi olla joko porttihaavan kipu tai mahdollsesti myös mahan umpipussin laajentuma. Verikokeiden arvot olivat hyvät ja kertoivat heti ettei kyse ole mahan umpipussin laajentumasta. Kun keskustelin osastolla kirurgin kanssa hän päätti varmuuden vuoksi laittaa minut tietokonekuvaukseen. Hän arveli siinä vaiheessa, että kyseessä voisi olla verenpurkauma vatsaontelossa.

Tietokonetomografiassa tutkitaan röntgensäteitä käyttäen elimistöä ja koska oli tarkoitus selvittää ruuan kulkutien ja verenkierron tilaa, minun piti ensin juoda klo 11.00 kaksi lasillista aniksen makuista varjoainetta (hyvin ohutta litkua) ja sitten toiset kaksi lasia kello 13.00 jonka jälkeen kuvaus olisi klo 13.30. Näiden varjoaineiden välissä kävin laboratoriossa jossa otettiin kreatiniiniarvot munuaisten tilan selvittämiseksi koska minulle oli tarkoitus antaa tietokonekuvauksessa varjoainetta (jodia) verenkiertoon ja varjoaine poistuu munuaisten kautta elimistöstä.

Laboratoriossa annoin vasemman kyynärtaipeeni verikokeen ottoa varten koska suonet ovat siinä parhaiten löydettävissä. Tämä oli pienoinen virhe koska kuvauksessa piti asentaa kanyyli mielellään kyynärtaipeeseen josta varjoaine pääsisi tehokkaasti elimistöön. Kun verinäyte oli otettu vasemmasta kyynärtaipeesta, ei siitä enää löytynyt suonta kunnolla kanyylia varten vaan sille piti etsiä paikka muualta. On hyvin potilaskohtaista, kuinka helposti kanyylin saa laitettua. Kanyyli tulee saada työnnettyä laskimoon suonen suuntaisesti jonkin matkaa kun taas verikokeessa riittää kun neula vain osuu laskimoon. Hoitaja yritti etsiä sopivaa paikkaa useasta kohdasta ja kokeili pariin otteeseen mutta ei onnistunut. En yhtään ihmettele koska osastollakin kokeneella hoitajalla oli vaikeuksia löytää paikkaa kun kanyyli piti tukkeutumisen vuoksi vaihtaa toiseen paikkaan. Lopulta paikalle tuli kokenut röntgenlääkäri joka löysi ensi yrittämällä suonen mutta sepä ei toiminutkaan vaan piti laittaa uuteen paikkaan. Tällä kertaa piti tyytyä käden selkämykseen koska kyynärtaipeesta ei suonta löytynyt. Eli minun olisi kannattanut pyytää ottamaan verikoe oikeasta kyynärtaipeesta jolloin vasempaan taipeeseen oltaisiin todennäköisesti saatu kanyyli helposti kiinni.

Sitten kun kanyyli oli onnellisesti paikallaan, menin tietokonetutkimuspöydälle joka liikkui isossa laitteessa olevan ison reiän läpi ja jossa koneisto pyöri ympäri. Tunnelma jokseenkin samanlainen kuin Kubrikin hienossa avaruuseepoksessa Avaruusseikkailu 2001. Ensin tehtiin valmistelukuvaus ja sitten odoteltiin muutama minuutti. Joka kertaa kuvauksen aikana pyydettiin hengittämään kevyesti sisään ja pidättämään hengitystä suunnilleen sama aika kuin tavallisessakin röntgenkuvassa. Ehkä joitain sekunteja pitempään. Sen jälkeen tehtiin varsinainen kuvaus ja ilmoitettiin, että nyt lähtee varjoaine joka voi tehdä päästä jalkoihin kulkevan lämpimän aallon ja suussa voi tuntua metallin makua. Varjoainetta laitetaan tässä kuvauksessa 120 ml joka tuntui suurelta määrältä. Koska kanyyli oli kiinnitetty käden selkään, varjoaine syötettiin hitaammalla nopeudella kuin normaalisti. Varjoaineen syöttö ei tuntunut miltään mutta lämmin aalto kulki päästä varpaisiin kuin olisin juonut kuumaa kahvia tai siirtynyt saunaan pää edellä. Ei mitenkään epämiellyttävä kokemus. Kuvaus oli ohi melko nopeasti ja ilmoittaisivat tuloksista soittamalla. Kirurgi soittikin ja kertoi, että kyseessä on pieni verenpurkauma josta ei tarvitse olla huolissaan vaan se paranee itsekseen. Kipu onkin koko ajan vähentynyt eikä enää tunnu oikeastaan lainkaan. Sanoisin, että hyvin hoitavat Peijaksessa!

Kaksi viikkoa leikkauksesta.

Kuva tikeistä . En suosittele kaikkein herkimmille lukijoille.

Hieman yli kahden viikon päästä leikkauksesta tikit näyttävät jo oikein siisteiltä. Dreenihaava vuotaa enää hyvin vähän mutta silti suihkuttelen sitä päivittäin ja pidän suojasidettä päällä koska pientä tihkua siitä tulee. Kipuja ei ole ollut enää aikoihin. Haavakipuja oikeastaan varsin vähän ja useimmat kipuaistimukset ovatkin olleet ruuansulatuksesta kun olen syönyt ehkä liian kiinteää ruokaa mutta se on mennyt ohitse sitä mukaa kuin ruoka on kulkenut suolistossa. Tässä tähdentäisin sitä, ettei pidä siirtyä liian nopeasti kiinteämpään ruokaan vaan kuunnella omaa vatsaansa.

Kolme viikkoa leikkauksesta.

Kuva tikeistä . En suosittele kaikkein herkimmille lukijoille.

Nyt syön jo jokseenkin tavallista ruokaa ja olen lopettanut insuliinin pistämisen. Ennen leikkausta pistin insuliinia aikalailla paljon 154 (sataviisikymmentäneljä!) yksikköä aamuisin mutta nyt en lainkaan. Aika näyttää miten tilanne kehittyy. Myös verenpainelääkkeestä olen päässyt eroon samalla kertaa (RR 128/77 ja pulssi 49). Leikkaushaavat näyttävät todella siisteiltä ja kävin eilen saunassakin pitkästä aikaa.

Hankalinta tuntuu olevan juomisen muistaminen ja ruokailutkin tahtovat unohtua kun ei ole näläntunnetta. Pitäisi syödä huomattavasti useammin erityisesti lihaa koska tarvitsen proteiineja runsaasti. Vitamiinit ja kalkin saan tableteista. Minun tulisi myös syödä rasvaista (vähintään 60%) kasvimargariinia jonkin verran päivässä (siis ei kevytmargariinia) koska siinä on tärkeitä suojaravintoaineita. Eikös kuulostakin maukkaalta dieetiltä? :-)

Ei tässä tunne lainkaan olevansa laihdutuskuurilla vaan elämä sujuu kuin itsestään ja vaa'an näyttämä sen kuin pienenee päivä päivältä. Leikkaus on vaikiuttanut moneen asiaan kuten erilaisiin mielitekoihin joita aiemmin oli. Söin keksejä ja suklaata suuret määrät mutta nyt ei tee lainkaan mieli. Kun on näläntunnetta (sitä tulee kuitenkin hieman päivän miittaan), tekee mieli syödä ruokaa eikä lainkaan mitään herkkuja. Ruokaa laittaa välillä aika paljonkin lautaselle kun tuntuu silrtä että jaksaa syödä mutta siinä napostellessa hitaasti ja huolellisesti purren nälkä häviää ja lautaselle useimmiten jää ruokaa. Täytyy alkaa etsiä sitä sopivaa annosta hienosäädöllä. Vaikka ruokaa ei paljon jäljelle jääkään niin olisihan se hyvä, että annos olisi juuri sopiva.

Kuukausi leikkauksesta.

Kuva tikeistä . En suosittele kaikkein herkimmille lukijoille.

Tikit ovat jo pudottelemassa rupensa ja liki kaikki sulavat ompelutkin irronneet. Syön täysin normaalia ruokaa
ja pystyn tekemään kaikkea sitä mitä aiemminkin. Tosin painon putoaminen on vaikuttanut niin, että huomaan
pystyväni tekemään seisten työtä paljon pitempään kuin aiemmin jolloin piti vähän väliä istua selän kipeydyttyä.

Kuusi viikkoa leikkauksesta.

tikeistä . En suosittele kaikkein herkimmille lukijoille.

Nyt ovat kaikki ruvet irronneet ja arvet näyttävät varsin siisteiltä. Rupia ei saa itse kiskoa irti koska ne ovat luonnollinen suoja arpeutumisen yhteydessä. Ruven liian aikainen irti repiminen voi aiheuttaa tulehdusvaaraa ja rumentaa arpea.

Kuva juuri ennen leikkausta.

52 päivää leikkauksesta.

11.1.2009


Alkavat vaatteet tuntua jo hyvin suurilta, mikä kannustaa ja ilahduttaa.

Vaa'ankin olen voinut vaihtaa vanhaan kunnon Soehnleen, joka on aina toiminut hyvin ja varmasti. Sen maksimipunnistuskyky on 136 kg (300 paunaa) jonka vuoksi minun piti välillä käyttää toista, lasilevyllistä OBH Nordica -vaakaa, joka ei ole osoittautunut hienosta ulkonäöstään huolimatta yhtä tarkkoja ja yhteneväisiä tuloksia antavaksi kuin Soehnle. Soehnlessa on myös ledinäyttö joka näkyy hyvin hieman hämärässä pukuhuoneessani toisin kuin OBH Nordican taustavaloton LCD-näyttö.

11 kuukautta leikkauksesta.

22.9.2009


Picasso-näyttelyssäkin jaksoin kulkea istumatta jo tuntikausia.

Miten muistan juoda riittävästi?

Koska juominen on erittäin tärkeää (2000 ml / vrk) olen tehnyt itselleni eräänlaisen muistitikun jääkaapin oveen jolla pidän kirjaa ottamistani juomista. Toinen tapa on täyttää esim. kannu juotavalla mutta koska minä juon erilaisia juomia pitkin päivää, päädyin rakentamaan kyseisen juomatikun. Koska olen elektroniikkamies niin juomatikku on näköiseni eli olen käyttänyt kuparilankaa ja "sokeripalan" ruuviliitosrimaa johon olen kiinnittänyt pienen sormiruuvin. Jokainen voi tehdä siitä aivan omansa näköisen.

Kiitän Peijaksen sairaalan leikkaustiimiä tämän artikkelin tietojen tarkistamisesta ja arvokkaista tiedoista.

Painonpudotukseni "tarkkailujuna" päivitettynä kuvana 17.4.2011

TAVOITE SAAVUTETTU! Paino pudonnut 70 kg ja painoindeksin mukaan luokittelu "lievästi lihava".

Joitain linkkejä lihavuusleikkauksista.