Olen vuokrannut silloin tällöin peräkärryjä Hyrylän Shelliltä. Siellä on valikoimissa useampiakin kärryjä.
Aina pienestä avokärrystä suureen (yksiteliseen) kuomulliseen. Taitaa olla yksi venetrailerikin valikoimissa.
Kiinnitin huomiota viime vuonna siihen, että vuokralle saamani pienin avokärry oli aika huonossa kunnossa.
Sen oikeanpuoleinen takavalo oli rikki ja takalaidan vasemmanpuoleinen saranatappi puuttui. Kerroin asiasta
palauttaessani kärryä ja pyysin korjaamaan viat mahdollisimman pikaisesti koska ne ovat selvä turvallisuusriski.
Aikaa kului ja kävin aina välillä katsomassa kärryn tilaa. Se ei ollut lainkaan muuttunut vaan takavalo oli edelleen
rikki ja saranatappi puuttui. Saranatappi jossain vaiheessa korjattiin pultilla mutta takavalo oli edelleenkin rikki.
Kun kysyin, miksi viat ovat edelleen korjaamatta, minulle kerrottiin että se on Rent Pointista kiinni, ei heistä..
Vioista on kuulemma tehty ilmoitus mutta korjausta ei ole tehty.
Jos minä vuokraan peräkärryn, enkä huomaa siinä olevia vikoja ja sattuu onnettomuus, niin miten mahtaa vakuutus
asiaan suhtautua? Periaatteessa auton kuljettajan on tarkastettava, että peräkärry on asianmukaisessa kunnossa.
Voin olettaa ettei kovinkan moni sitä tarkista. Etenkin saranatapin puuttuminen voi olla vaikea havaita kärryä otettaessa.
Lisäksi Hyrylän Shellillä vuokrakärryt on sijoitettu kaikkein huonoimpaan paikkaan jossa piha viettää voimakkaasti ja
peräkärryä on vaikea siirtää autoon. Lisäksi peräkärryt on pakattu niin ahtaasti, että välissä on vaikea liikkua. Tilaa
olisi sivummalla todella hyvin ja tasaisella paikalla.
Olisi myös hyvä, että peräkärryissä olisi käyttöohje. Kun kärryn tulee hakemaan sellainen joka ei ole aiemmin
kärryä käyttänyt, olisi tärkeää opastaa tätä. Hyrylän Shellin henkilökunta on hyvin ylityöllistettyä eikä henkilökunta
kunnolla ehdi opastaa tai avustaa vuokraajaa. Asemalla on yleensä vain yksi sellainen henkilö, joka edes tuntee asiaa.
Pelkkä vuokraustilanne voi kestää pitkään siksi, että se ainoa kaavakkeet osaava on jossain muualla kuten esim.
keittiössä valmistamassa ruokaa. Näin minulle kävi viimeksi. Jouduin odottamaan vuokralle saantia parikymmentä minuuttia
kun tiskin takana oli yksi ainoa henkilö ja hänkin harjoittelija. Kyseinen harjoittelia oli onneksi todella hyvä hoitamaan asioita
mutta kiirettä piti. Lyhytkin työntekijän poistuminen tiskin takaa aiheuttaa jonoja ja ihmettelyä ja huutelua asiakkaiden
keskuudessa kun heitä ei palvella. Asiakkaita on jatkuvana virtana joten henkilökuntaa tulisi ehdottomasti olla enemmän.
Toisinaan tiskin takana on koko asemaa pitämässä vain yksi henkilö. Tämä vaatii henkilökunnalta erittäin paljon ja täytyy
ihmetellä kuinka Hyrylän Shellin työntekijät jaksavat silti palvella ystävällisesti, mistä tytöille lämmin kiitos.
Miksi peräkärry on ollut kauan korjaamatta ja kun se korjattiin. takavalo oli jätetty korjaamatta?
Seuraavat kolme kuvaa on otettu vuoden 2007 lopulla kun kärry oli minulla vuokralla.
Oikeanpuoleisen takavalon heijastimesta suurinpiirtein puolet on poissa. Vasemmanpuoleinen on kuitenkin kunnossa
ja koska oikeanpuoleinen on ehkä hieman vähemmän tärkeä niin heijastimen voidaan katsoa hoitavan tehtävänsä juuri
ja juuri aiheutamatta kovin suurta vaaraa liikenteessä.
Sensijaan vasemman saranatapin puuttuminen onkin jo eri asia. Kun avasin takalautaa se putosi jalalleni kun
en ollut lainkaan varautunut siihen, että takalauta voisi noin vain pudota. Vaikka lukkolaite onkin kunnossa, en
voi pitää tätä liikenneturvallisuuden kannalta hyvänä asiana. Minulla sattui olemaa sopiva korvike tapille jonka
työnsin reikään ajon ajaksi. Ilmoitin asiasta Shellin kassalle ja pyysin, että kärry korjataan ensitilassa. Näin ei
kuitenkaan käynyt vaan kärryn sarana oli korjaamatta varsin pitkään. Kärry oli ollut tällä välin useita kertoja vuokralla
ja joku vuokraaja oli Rentpointin mukaan korvannut tapin pultilla.
Arvella vain voi kuinka kauan saranatappi on ollut tätä ennen korjaamatta. Onneksi mitään pahempaa ei ole tapahtunut.
Sidontaliinat ovat asialliset mutta ne on pakattu tiiviiseen alumiinisalkkuun jossa kastuneet liinat eivät olleet päässeet
kuivumaan. Märkiä liinoja on ikävä käsitellä eikä märkänä säilyttäminen umpinaisessa laatikossa ole kovin hyvä ajatus.
Seuraavat kuvat on otettu maaliskuussa jolloin saranatappi oli jo korvattu pultilla. Rentpoint kertoo, että se kiertää
kärryt läpi 1-2 kuukauden välein ja korjaa viat. Saranatappia ei siis ainakaan ole korjattu eikä myöskään takavaloa.
Ehkä ollaan ajateltu, että joku kuitenkin vielä rikkoo koko takavalon eikä vaivauduta vaihtamaan sitä. Toisaalta se
takavalolyhty on erittäin halpa ja vieläpä helppo vaihtaa joten ei olisi paljon tarvittu. Pelkän kannen vaihto olisi riittänyt.
Vasen saranatappi on korjattu pultilla.
Sensijaan oikeanpuoleinen takavalo on edelleen korjaamatta!
Laitoin asiasta palautetta Rentpointille sähköpostitse ja kävimme seuraavanlaisen kirjeenvaihdon (alleviivaukset minun):
Olen vuokraillut Hyrylän Shelliltä peräkärryjänne. Pienin avokärry oli pitkään korjaaamatta vaikka olin ilmoittanut vioista kassalle. Vasen takalaudan saranatappi puuttui ja oikenpuoleinen takavalo on rikki. Lisätietoa seuraavalla sivulla: http://www.mattikaki.fi/turvallisuus/rentpoint.htm Ystävällisesti Matti Käki Hei, kiitos palautteesta. Kärryn takavalon lasi on vaihdettu seuraavana päivänä, maaliskuussa -08, tiedon siitä saatuamme. Ilmeisesti tiedon antaminen on viivästynyt juuri henkilökunnan kiireiden vuoksi. Käyttöohjeet on saatavissa kassoilta ja sivuiltamme: www.rentpoint.fi Ystävällisin terveisin Kiitos vastauksestanne. Onko nyt ymmärrettävä, että Shellin henkilökunta on antanut minulle väärää tietoa? Minulle kerrottiin viime vuoden puolella, että viasta on kerrottu Rent Pointille mutta ette ole asiaa korjanneet? Takalaudan sarana kuitenkin korjattiin lähes välittömästi joten miksi takavaloa ei korjattu samassa yhteydessä? Ystävällisesti Matti Käki Hei, joku asiakas oli ystävällisesti laittanut saranaan pultin. Me laitoimme varsinaisen saranatapin samalla kun kävimme vaihtamassa takavalon lasin. T: Rent Point Kiitos pikaisesta vastauksesta. Nyt alkaa asia vasta ilmeisesti selvitä minulle. Onko niin, että Hyrylän Shell ei ole lainkaan ilmoittanut peräkärryn vioista teille vaikka niin väitettiin? . Voisitteko kertoa millainen käytäntö näissä peräkärryssä on? Tulisiko vuokraajan (Shell) ilmoittaa teille vioista vai onko järjestelmä sellainen, että te kierrätte säännöllisesti kärryt läpi ja korjaatte havaitsemanne viat? Vai voiko Shell korjata kärryn ja veloittaa teitä? Ystävällisesti Matti Käki Hei, asiassa on kyse inhimillisestä tietokatkoksesta. Eikä asiassa ole mitään sensaatio aineksia. 1. Kärryn kaikki valot toimivat moitteettomasti lohjenneesta palasta huolimatta. Lasissa on kaksikerros rakenne ja ainostaan päällimmäisestä osasta uupui pala. Lohjennut pala oli heijastinkolmion kohdalla ja josta suuriosa oli tallella joten se ei aiheuttanut turvallisuusriskiä. 2.Sarana tapin puute ei aiheuttanut myöskään turvallisuus riskiä koska lavalukot olivat moitteettomassa kunnossa ja toinen saranatappi oli paikoillaan. Täten perälaudassa ei ollut putoamis vaaraa. Kuorman täytyy olla aina sidottu ja täten se ei saa joutua etu- tai takalaudan varaan. Me vastaamme kärryjen korjauksesta. Kierrämme tarkastamassa ne n. 1-2 kuukauden välein ja aina pyydettäessä. Shellillä ei ole omaa huolto henkilöstöä. Asiakkailla ei ole korjaus velvoitetta eikä korjaus lupaa, jotkut vaan tekevät sitä pyytämättä ja asiasta ilmoittamatta. Terveisin Tuomo SarastiNyt herää muutama kysymys:
Miksi Rent Point ensin kertoo, että Shell on ilmoittanut vioista vastaa maaliskuussa jolloin Rent Point kertoo
seuraavana päivänä korjanneensa viat mutta kuitenkin kertoo asian johtuneen inhimillisestä tietokatkoksesta?
Tietokatkoksesta Shellillä vai Rent Pointilla? Shell ei ole vielä vastannut palautteseeni.
Rent Point kertoo, että kärryn käyttöohjeet löytyvät kassoilta. Olen niitä kahteen eri kertaa kysynyt ja minulle
on kerrottu, että käyttöohjeita ei ole. Yhtä kertaa lukuunottamatta paikalla ei ole ollut henkilöä, joka olisi osannut
neuvoa peräkärryn kiinnittämisessä. Yhden kerran eräs asiakas tuli auttamaan kiinnittämisessä koska minun on
invaliditeettini takia hankala sitä yksin tehdä.